maanantai 27. elokuuta 2012

Kitupiikin päiväkirja, osa 2: Yrttiset lyttypotut jugurtilla




Ensimmäisessä säästöhenkisessä tekstissä viime viikolla mainitsin perunan yhtenä mainioista säästöraaka-aineista, ja ilokseni bongasin vielä lauantaina foodgawkeria selaillessa uuden idean perunan käyttöön, yrttiset lyttypotut, jotka saavat pehmeyttä jugurtista. Ruokaisa lisuke on melko edullinen toteuttaa, vaikka ostaisi kaikki aineet kaupastakin, mutta vielä tähän aikaan vuodesta monen pihalla tursuaa jos jonkinlaista yrttiä mukaan laitettavaksi. Minun pihallani ei, mutta onneksi on olemassa siskoja, jotka pakkaavat muovikassiin minullekin hyvinvoivat taimet :) Jugurttiakin oli sopivasti tullut ostettua jääkaappiin jo reilu viikko takaperin, joten alkoi olla hyvä hetki huolehtia, ettei siitä tule hävikkiä vaan herkkua.

Oikeastaan näihin pottuihin voi laittaa mitä tahansa mieleistä yrttiä. Minulla oli persiljaa kaupasta, yksi nippusipuli varsineen sekä edellämainitulta siskoltani saatua oreganoa ja sitruunamelissaa. Vaikka yritin olla varovainen käännellessä jugurttia perunoihin, tuli niistä lopulta enemmän muussautunutta kuin lyttypottua, mutta kaiken kaikkiaan ihan mainiota! Potut hupenivat paahtopaistin kyljessä, mutta sopisivat ihan loistavasti myös monenlaiseen kalaruokaan.

Mutta mitähän säästökuurilleni muuten kuuluu? Hyvää ja huonoa. Hyvää siinä, että kauppalasku oli hyvin, hyvin maltillinen, useamman kympin alle satasen tavoitteen. Toisaalta taas, huonoa siinä, että viime ja tällä viikolla on ollut pari jo pitkään ohjelmassa ollutta ravintolaillallista, mikä nostaa ruokakuluja kauppalaskun ulkopuolella, eli on vähän niin kuin huijaamista. Mutta toisaalta, kauppalasku olisi jäänyt alle satasen, vaikka siinä olisi ollut koko viikon ruuat. Ja toisaalta myös, en yhtään valita, että olen päässyt pariin otteeseen ulkoruokintaankin :)

Yrttiset lyttypotut jugurtilla (neljälle)

n. 1 kg uusia perunoita
reilu nippu sekalaisia yrttejä (minulla oregano, persilja, sitruunamelissa)
1-2 nippusipulia varsineen
n. 2 dl hyvää turkkilaistyyppistä jugurttia
suolaa
mustapippuria
reilu nokare voita

1. Pese perunat, älä kuori.  Keitä tai höyrytä kypsäksi, ja silppua sillä välin yrtit sekä sipuli varsineen. Kaada perunoiden keitinvesi pois ja lisää perunat takaisin kattilaan.

2. Riko perunoiden rakenne "lyttäämällä" ne, mutta älä muussaa. Lisää jugurtti, voi, yrtit, sipuli, suola ja pippuri, ja kääntele varovasti sekaisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti