perjantai 10. elokuuta 2012

Arki-illan kaalikeitto



Tällä kaalikeitolla ei ole mitään tekemistä dieettien kanssa, laihdutuskeitoista en tiedä tuon taivaallista. Sen sijaan riisillä ryyditetty keitto, tai teknisesti ottaen varmaan pata, on täyttävä arkiruoka, johon aina välillä tulee himo. Äiti teki (ja tekee edelleen) kantakodissa vastaavaa, lapsena - ja oikeastaan aikuisenakin - ruoka kulki nimellä kaalimössö. Omaan kotiin muutettua samainen soppa oli kullanarvoinen pelastus, tarvikkeisiin oli varaa köyhimmälläkin opiskelijalla, ja yhdestä satsista söi monta kertaa. Nykyisin kaalisoppa ei ole onneksi enää budjetin välttämättömyys (vaikken vieläkään kitise edullisesta ruuasta), mutta sitä tulee tehtyä muuten vaan, ihan vaan siksi, että se on hyvää. Kaunista ruuasta ei saa kyllä tekemälläkään, vaikka kuinka yritin tunkea sen söpöön Kesä-sarjan kattilaan ;)

Kaali-jauhelihakeitto

n. 1/2 uuden sadon "kesäkaalia" tai n. 1/4 valkokaalia
1 dl riisiä tai riisikauraa
400g jauhelihaa (karitsan jauheliha sopii mielestäni parhaiten, mutta kaikki käy)
2 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä viipaloituna
1l liha- tai kasvislientä
voita tai öljyä
(suolaa)
sitruunapippuria
kuivattua valkosipulia jauhettuna

1. Suikaloi kaali ja viipaloi porkkanat, sipuli ja valkosipuli.

2. Kuullota kaalia hetki pannulla, kunnes se pehmenee hieman, mutta ei vielä varsinaisesti kypsy. Siirrä kaali kattilaan, kaada päälle liemi ja kiehauta.

3. Liemen kiehumista odotellessa, kuullota pannussa sipuli, valkosipuli ja porkkanat ja siirrä kattilaan. Paista myös jauheliha ja siirrä sekin kattilaan.

4. Kun liemi kiehahtaa, pienennä lämpöä ja lisää riisi. Mausta kuivatulla valkosipulilla, sitruunapippurilla ja halutessasi suolalla, ja anna poreilla hiljalleen, kunnes riisi on kypsää. Jos haluat sopasta löysempää, voi lientä helposti jatkaa vedellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti