torstai 8. maaliskuuta 2012

Thai-salaatti papaijasalaatista muunneltuna


Salaatti ennen nuijimista.

Toivon asiaan paremmin paneutuneita hifistelijöitä sulkemaan nyt joko silmänsä tai ainakin katsomaan ohjetta sormien läpi, tässä reseptissä oiotaan sekä pää-raaka-aineen että vähän muunkin kanssa. Tämän varoituksen jaettuani haluan aloittaa kertomalla, että enemmän tai vähemmän autenttinen thairuoka on yksi taloutemme heikkouksista (olen kyllä varmaan jakanut tämän breaking newsin monesti ennenkin ;). Pakottava himo thairavintolaan iskee säännöllisin väliajoin, ja monesti kyseistä himoa lääkitään kotioloissakin. Erilaisten curryjen lisäksi olemme hurahtaneet thai-tyyppisiin keittoihin ja salaatteihin, joita nähdään joko aterian päätähtenä tai milloin minkäkin proteiinin lisäkkeenä.
Papaijasalaatin löysin vuosia sitten thairuokakurssilla, mutta salaatin ongelmana kotioloissa on vihreän papaijan hankala saatavuus muualta kuin aasialaiseen ruokaan erikoistuneista kaupoista. Silloin tällöin teemme raaka-aine retken Hakaniemen ja Kallion puoteihin, mutta niistäkään ei aina tärppää, joten pääosin salaattia tehdään niin, että papaijan tilalle vaihdetaan iki-ihana supisuomalainen raaka-aine: kaali. Muista korvike-som tameista eri pääraaka-aineilla ovat bloganneet ainakin Ankerias Vipunen ja Pieni Vispiläkauppa. Mainioita ja minun versiotani huolellisempia ohjeita!

Papaijan makeutta korvataan tässä ohjeessa hieman makeammalla kastikkeella, jos papaijaa olisi saatavilla voisi sokerin jättää kastikeohjeesta pois. Lisäksi kotikäytössä olemme turvautuneet muutenkin perusmarketin raaka-aineisiin, joten chilin määrä vaihtelee sopivan tulisten lajikkeiden saatavuuden mukaan, ja kuivattuja katkarapuja ei yleensä arkena näy.

Astiaksi salaatille sopii parhaiten puu- tai muu hieman lasikulhoa iskunkestävämpi astia. Ohjeesta riittää neljälle.

Thai-salaatti n. neljälle hengelle suomalaistettuna

¼ valkokaali
kaksi porkkanaa
pätkä kurkkua
kirsikkatomaatteja
suolapähkinöitä
nippu korianteria
Kastike
2 limetin mehu
kalakastiketta oman maun mukainen määrä
1 valkosipulin kynsi
1-2 pientä chilipalkoa
2 rkl sokeria
(suolaa)

Suikaloi valkokaali, porkkanat ja kurkku  pitkiksi suikaleiksi. Käytän tähän puuhaan Thaimaan tuliaistani ”Mr. Somtamia” (brändinimi ei ole keksitty :), joka on kuorimaveitsen näköinen härveli, jonka kuorimaterä on aaltoileva, pitkien suikaleiden tekoon tarkoitettu. Sivistyneemmät tietävät todennäköisesti muitakin vehkeitä vastaavien suikaleiden tekoon. Puolita kirsikkatomaatit ja sekoita ne salaattiin.

Tee kastike. Purista limetit esim. juomalasiin ja sekoita mehuun kalakastike, sokeri ja halutessasi suola, jos haluat pitää kalakastikkeen määrän hieman pienempänä. Purista valkosipulin kynsi ja hienonna chili pieneksi silpuksi, ja sekoita ne kastikkeeseen.  Kaada kastike salaatin sekaan.
Lopuksi salaatti vielä mehevöitetään nuijimalla sitä perunasurvimella tai vastaavalla, jotta raaka-aineet saataisiin mehukkaimmilleen niiden rakenteen hieman rikkoutuessa. Papaijan tullessa korvatuksi kaalilla tämä on erityisen tärkeää, kaali kaipaa toimintaa mehukkuutensa esiintuomiseksi :) Samaa nuijimista harjoitan usein muisuikaloidusta kaalista tehdyissä salaateissa, joissa kastike on sitruuna- tai etikkapohjainen.

Sekoita salaattiin viimeisenä silauksena korianterisilppua ja ripottele päälle murskattuja suolapähkinöitä. Salaatti sopii erinomaisesti lisäkkeeksi esim. grillatun lihan tai kanan kaveriksi, meillä sitä käytetään usein keventämään esim. ribsien tai kanankoipien rasvaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti