maanantai 5. maaliskuuta 2012

Gluteeniton sitruuna-marenkitorttu


Seisoja täyttää ensi viikolla vuoden, ja parin viikon päästä viikonloppuna juhlitaan synttärikahveilla. Myönnetään, olemme niitä höperöperheitä, joissa vietetään koirien synttäreitä, ihmisten ei niinkään :)

Ihmisvieraiden tarjoilujen suhteen halusin jo viime lauantaina tehdä vähän etukäteistestailuja, koska juhlijoiden joukossa on gluteenitonta ruokavaliota, ja gluteenittomien jauhojen käyttö ei ole mennyt minulla aina ihan - köh - sujuvasti. Sitäpaitsi ostin elämäni ensimmäisen kakkuvuoan, joten nyt leivotaan, meni syteen tai saveen!

Testattavaksi valikoitui sitruuna-marenkitorttu. Ainakin Tee ite parempaa -blogin ja Kinuskikissan reseptit toimivat vakoilukierroksella inspiraation lähteinä, mutta lopullinen versio oli hybridi Pirkan piirakkaohjetta kopioituna ja isoäitini sitruunatahnaohjetta. Tahna kuuluu alun perin ehkä parhaaseen maistamaani täytekakkuun. Mikään selaamistani ohjeista ei ollut gluteeniton isoäidin sitruunatahnaa lukuunottamatta, mutta koska kyseessä oli ihan vain testikierros, päätin katsoa mitä tapahtuu, jos vain korvaan ohjeen torttupohjan vehnäjauhon gluteenittomalla.

Ihan nappiin ei gluteeniton toiminut suoraan vaihdettaessa, tai oikeastaan tortun pohja muistutti lähinnä hiekkaa esipaiston jälkeen. Se ei kuitenkaan haitannut, torttu pysyi riittävän hyvin kasassa kun sitä ei tarvinnut alustastaan siirtää - painelin halkeamat umpeen ja laitoin täytteet päälle, ja hyvin pysyivät. Allaolevaan ohjeeseen sovelsin myös pirkan versiosta taikinaa ja marenkia vähän suuremmaksi, koska ilmeisesti ohje on 24 cm vuoalle ja minun oli 27 cm. Ja tähän käytin tosiaan irtopohjakakkuvuokaa, en varsinaista piirakkavuokaa, se toimi hyvin ja torttu oli komea, kun reunat poisti ympäriltä. Pohjan ja kiisselin voi myös tehdä etukäteen, mutta marenki kannattaa tehdä vasta tarjoilupäivänä.

Sitruuna-marenkitorttu

3,5 dl gluteenittomia jauhoja
130g voita
1,5 rkl sokeria
2 kananmunankeltuaista
ripaus suolaa

sitruunatahna

2 sitruunan kuori
2-3 sitruunan mehu
1 rkl voita
1 1/4 dl sokeria
1 1/4 dl vettä
3 rkl perunajauhoja
1 kananmunankeltuainen

marenki

5 valkuaista
1 1/4 dl sokeria

1. Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin. Lisää keltuaiset ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina kakkuvuoan pohjalle (halkaisija 27 cm). Kypsennä pohjaa 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Taustalla mukana myös tuikitärkeä leivontaolut
2. Sekoita tahnaa varten kylmä vesi ja perunajauhot. Mittaa kattilaan sitruunamehu, sitruunankuori, sokeri ja voi. Kaada lopuksi sekaan vesi-perunajauhoseos ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoitellen. Lisää lopuksi munankeltuainen ja sekoita hyvin. Tahnasta saa tulla hyvinkin tinttua, se pysyy silloin paremmin tortun päällä, eikä koostumus tunnu tortussa kuitenkaan liisteriltä.
3. Laita sitruunatahna hetkeksi kylmään jäähtymään ja valmista sillä aikaa marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää.
4. Lusikoi haalea tahna torttupohjalle. Lusikoi tai pursota marenki tahnan päälle reunoja myöten. Painele suurimmat ilmakuplat pois ja koristele halutessasi vielä esim. lusikan avulla, jollet ole pursottanut marenkia.
5. Paista torttua 175 asteisessa uunissa noin 10-12minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Varo ruskistamasta pintaa liikaa.
Tässä kaikki, mitä tortusta oli sunnuntaiaamuna jäljellä.

P.S. Olen tämän tortun tehtyäni bongannut sekä Kotona tehtyä -blogista sitruunatahnaohjeen että Sauvajyväseltä marenkipiirakan ohjeen (omenasellaisen). Kollektiivista älyä selvästi liikenteessä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti