perjantai 10. helmikuuta 2012

Himispitsa



...Eli kotitekoinen pizza. Tämän ruokalajin oikea valmistustapa tuntuu jakavan vahvasti mielipiteitä: minä olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä tämän ruokalajin ei edes kuulu muistuttaa pizzeriasta saatavia lättyjä. Vaikken muista, että kantakodissani olisi juurikaan tehty pizzaa, on tämä herkku minulle silti vahvasti mukavien, kodikkaiden makumuistojen edustama. Näihin sangen pinttyneisiin muistoihin ja tottumuksiin kuuluu, että pohja on pullava ja paksuhko - usein vahingossa, täytettä on runsaasti ja täytteenä vaihtelevat pääosin himispitsaklassikot jauheliha ja tonnikala, höystettynä perinteisillä oliiveilla, herkkusienillä ja paprikalla.

Pekoni ei itselleni kuulu perinteisiin himispitsan täytteisiin, mutta isäntä vaati saada pekonia pizzaansa. Yksinkertaisuuden vuoksi sain neuvoteltua täytteistä pois kananmunan ja smetanan sopimalla uuden pizzapäivän heti lähitulevaisuuteen. Elämän pientä kaupankäyntiä ;)

Koska täytemieltymyksemme hieman erosivat toisistaan, päädyin tekemään kaksi eri tavalla täytettyä pizzaa. Toinen oli perinteinen jauheliha, johon laitoin lisäksi oliiveja, sipulia ja jalapenoa (koska nyyh, jääkaapissa ei ollutkaan paprikaa vaikka niin muistin!). Toisesta tein enemmän makupizzan - kotona käytetty termimme pizzalle, jossa maku on täyttävyyttä tärkeämpi seikka. Sen täytteeksi meni pekonia, punasipulia, mustia torvisieniä ja pinnalle rucolapitoista tummista lehdistä koostuvaa salaattisekoitusta. Molempiin pizzoihin tehtiin lisäksi tietysti tomaattikastike, ja päälle ripoteltiin emmentalia ja mozzarellaa. Tuo emmentalinkin käyttö ammentaa jostain kotiperinteistä, jos aikanaan ruuassa oli juustoraastetta, oli se emmentalia.

Tähän ohjeeseen en ole erikseen listannut täytteitä tai niiden määriä, koska jokainen täyttää sillä, mitä mieli tekee ja mitä kaapista löytyy. Tässä ovat peruskomponentit, pohja, soosi ja prosessi.

Himispitsat (kaksi keskikokoista pellillistä)

5 dl vettä
8 dl vehnäjauhoja
25 g hiivaa
suolaa
2-3 rkl öljyä

Tomaattikastike

1 dl (2 prk) tomaattipyrettä
2 dl vettä
suolaa
mustapippuria
1/2 tl sokeria
1 tl balsamiviinietikkaa
1 tl worcestershirekastiketta
1 rkl oliiviöljyä

Sekoita ensin hiiva tilkkaan kädenlämpöistä vettä. Lisää sitten jauhoja, vettä ja suolaa (varovasti) vuorotellen, vaivaten samalla massaa tasaiseksi taikinaksi. Veden ja jauhon määrä saattaa hieman vaihdella jauhoista riippuen, taikinan rakenteesta näkee parhaiten, milloin se on valmis. Sopivaksi vaivattu taikina alkaa irrota kulhosta, mutta on vielä löysän kimmoisaa. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa, kunnes se on sekoittunut. Laita taikina lämpimään paikkaan liinan alle kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi.
Taikinan kohotessa on sopivasti aikaa valmistaa täytteet, mitä ikinä teetkin, sekä tomaattikastike: sekoita tomaattipyre ja vesi tasaiseksi kastikkeeksi, ja sekoita muuta aineet joukkoon.

Kun taikina on kohonnut, laita uuni lämpiämään 220 asteeseen. Kauli sitten taikina haluamasi muotoisiksi ohuiksi levyiksi. Vaikka olenkin paksupohjaisen himispitsan koulukuntaa, saa pohja tässä kohtaa olla ohut, koska se turpoaa kyllä. Asettele kaulittu taikina pellille leivinpaperin päälle ja esipaista muutama minuutti, kunnes taikinan pinta hieman kovettuu, mutta se ei ehdi vielä ottaa väriä.

Kun pohjat on esipaistettu, sipaise päälle tomaattikastiketta ja lisää täytteet sekä päälle juustoraaste. Paista 220-asteisessa uunissa n. 10 min tai kunnes juusto on sulanut, alkaa hieman kuplia ja pohja saanut reunoihin kauniin paistopinnan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti