sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pomminvarmat porkkanasämpylät


Tein pitkästä aikaa sämpylöitä. Olen ennenkin toitottanut, että kaupan leipä on niin kallista leivontatarvikkeisiin verrattuna, että mielelläni leivon osan kotikäytössä kuluvasta leivästä itse. Mutta kuinkas taas on käynytkään, viime talven leivontainto on lopahtanut ja huomasin leiponeeni leipää edellisen kerran maaliskuussa.

Koska leivontataitoni on vähän kyseenalainen, Pastanjauhajista löytynyt pomminvarmojen sämpylöiden ohje vetäisi oikeista naruista. Kun en osaa, tartun mielelläni sellaiseen, minkä sanotaan onnistuvan aina ja kaikilta, ja toivon sitten vaan, ettei kirjoittaja ole mennyt lupaamaan liikoja ;) Tällä kertaa lupaukset pitivät, ainakin tuoreeltaan maistellut sämpylät olivat oikein herkullisia. Tein itse sen verran muutoksia, että lisäsin mukaan porkkanaraastetta (sitä olisi voinut käyttää enemmänkin) ja vaihdoin osan jauhosta ruisjauhoihin, muutoin ohje on alkuperäisessä muodossaan. Jauhoja käytin ohjeen minimimäärän, ja sitten vähän reilummin sämpylöitä pyöritellessä, jotta löysähkö taikina ei olisi kaikki kiinni sormissani.

Pomminvarmat porkkanasämpylät

5 dl maitoa
50 g hiivaa
50 g voita
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
2 isoa porkkanaa raastettuna


1. Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää suola, sokeri ja porkkanaraaste. Alusta joukkoon suurin osa jauhoista. Sulata rasva pehmeäksi ja lisää se taikinaan. Lisää loput jauhot. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa leivinliinan alla ainakin puoli tuntia.

2. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja vaivaa jälleen kimmoisaksi. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota pellillä parikymmentä minuuttia leivinliinan alla. Voit halutessasi voidella sämpylät ennen paistamista maidolla. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 10 - 15 min.

3 kommenttia:

  1. Sämpylät ovat kyllä sellainen rakkausleipomus, niitä on kiva läheisilleen leipoa:)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpäs ihanilta! Täytyy kanssa testata!

    Mä tykkään kovasti leipoa sämpylöitä, mutta en tykkää niistä enää seuraavana päivänä. Tuoreina ovat ok. Kerran kokeilin kuivattaa loput sämpylät korpuiksi ja niistä tuli tosi hyviä. Ja sangen katoavaisia :)

    VastaaPoista
  3. Campasimpukka: se on kyllä totta :) ja juuri uunista tullut omatekoinen leipä on kyllä yksi parhaita juttuja ylipäänsä! Iituntiltu: mulla on vähän sama vika. Tällä kertaa kävi tosin tuuri, koska vaikka unohdin valmiit sämpylät yön yli leipäkoriin, olivat ne edelleen ihan hyviä seuraavana päivänä (tai siis kaikki kolme sämpylää, turha kuvitella että meillä jäisi kauheasti enemmän säilytettäväksi ;). Todellakin pomminvarma resepti siis, aion käyttää toistekin.

    VastaaPoista