maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kolapossu



Tällä kertaa en ottanut ribsejä kaupasta, enkä edes kassleria (ihan oikeesti!). Kasslerpaketti oli jo kädessä, kun isäntä sattui kysäisemään, miten possun sisäfile toimisi grillissä. En osannut vastata ihan suoraan, joten otimme fileen mukaan.

Possulle tein cokispohjaisen marinadin. Katselin jo talvella Kotona tehtyä -blogin kolapohjaista barbecuekastikereseptiä, ja nyt oli tarkoitus sitä kokeilla, mutta laiskempi minäni iski jälleen enkä lopulta sitten seurannutkaan reseptiä, tai edes keittänyt marinadia kokoon. Vähän plitkuahan se oli, mutta ihan hyvin toimi kuitenkin. Grillasimme filepötkäleen kokonaisena, mutta jos olisi leikannut fileestä jonkinlaisia pihvejä, kypsyyden arviointi olisi ollut helpompaa - ja silloin myös grillattua, makeaa marinadipintaa olisi saanut enemmän :)

Lihan lisukkeeksi tein kesäistä raastetta, grillattua maissia ja feta-kermaviilikastiketta, jossa on ehkä paras vaivannäkö-laatusuhde ikinä: kastike tehdään murentamalla reilu puolikas feta-tai-siis- salaattijuustopaketillinen (apetina tms. pehmeähkö juusto) purkilliseen kermaviiliä. Valmis.

Aurinko ehti mennä pilven taakse lauantaina, ennen kuin grillattavat olivat valmiita, mutta sen verran lämmintä oli vielä iltapäivästäkin, että saatoimme syödä ulkona, ensimmäistä kertaa koko kesänä! Pihapöytää meillä ei ole, mutta äkkiäkös yhden keittiön pöydän ulos nostaa ;)

Kolapossu

1 porsaan sisäfile

marinadi

1,5 dl kolajuomaa
2 trkl balsamiviinietikkaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä puristettuna
1 tl chilirouhetta
1 tl mustapippuria
3 rkl soijaa
2 rkl siirappia
1 rkl worcestershirekastiketta
(suolaa)
oliiviöljyä

1. Valmista marinadi sekoittamalla ensin kaikki muut ainekset ja vatkaamalla lopuksi mukaan öljy. Anna possun marinoitua ainakin muutaman tunnin.

2. Ota possu huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta. Grillaa kuumassa grillissä 15-20 minuuttia (kokonainen file) tai kunnes kypsä sisältä. Meillä tuo aika toimi hyvin, liha otti kunnon paistopinnan mutta sisältä ehti vain juuri ja juuri kypsäksi. Anna vetäytyä 10 min folion sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti