lauantai 16. kesäkuuta 2012

Hummus?


Innostuin keittelemään pussinpohjan kikherneitä, ennen kuin oikein ajattelin, mitä niistä tekisi. Herneiden unohduttua ensin pariksi päiväksi jääkaappiin, sain lopulta aikaan jotain hummuksen tapaista, samoja makuja mutta vain osittain, ja aika karkeantukevassa muodossa (tai mitä sanotte tahinin korvaamisella seesamiöljyllä?). Ihan syötävää tavaraa kuitenkin, maistui mainiolta kanankoipien lisukkeena :)

Melkein-hummus

n. 150g kikherneitä (kuiva paino)
1 limetin mehu
2 rkl seesamiöljyä
1/2 dl öliiviöljyä
1/2 tlk kermaviiliä
nippu korianteria karkeasti silputtuna
1 rkl hunajaa
chilihiutaleita
suolaa

1. Liota kikherneet ja keitä ne paketin ohjeen mukaisesti.

2. Sekoita kaikki aineet monitoimikoneessa ja surauta ne tahnaksi. Anna maustua jääkaapissa n. 30 min ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti