keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Helmikuun viimeinen borssikeitto


Helmikuun ruokahaasteen voitti Kulinaarimuruja -blogin Elviksen sydänkohtausleipä huikealla äänimäärällä, onnittelut voittajalle! Itselleni samainen ruokahaaste oli ensimmäinen, osallistuin porsaan ribseillä ja chili-coleslawilla. Oli hauskaa jännittää kisan etenemistä, miettiä eri reseptivaihtoehtoja ja ihastella muiden osallistujien herkkuja. Varsinkin Ahmijan sianpääprojekti oli vaikuttava, täytyy ehdottomasti päästä joskus kokeilemaan.

Ensikertalaisen haasteeseenosallistujan sekä bloginoviisin näkökulmasta ehkä ilahduttavinta oli kuitenkin kuulla, että joku - täsmällisemmin Kotona Tehtyä -blogin emäntä - oli ihan oikeasti kokeillut reseptiäni, ja jättänyt vielä kommentin, että hyvin oli toiminut. Voi miten kivaa! Olen nyt ihan ruokahaastekoukussa enkä malta odottaa, että maaliskuun haaste julkistetaan :)

Nyt kuitenkin hetkeksi vielä helmikuuhun, ja tarkemmin ottaen omaan viimeiseen ateriaani tämän kuukauden osalta. Borssikeitto ei ole meidän perheessä mikään yhteinen suosikki, mutta itse tykkään tehdä sitä vähintään kerran talvessa. Yleensä kerta riittääkin, koska teen tavallisesti niin ison satsin, että viimeiset annokset saa kaivella pakastimesta elokuussa. Tällä kertaa yritän kuitenkin pysyä vähän maltillisemmassa määrässä.

Borssiinkin taitaa olla yhtä paljon reseptejä kun on tekijöitäkin. Minulla on usein tapana lisätä vihreitä linssejä tai jonkin sortin papuja keittoa tukevoittamaan, mutta jätin ne väliin tällä kertaa, ja laitoin sen sijaan vähän palvikylkeä joukkoon. Annoksesta riittää kahdelle-kolmelle pääruuaksi hapanleivän kera.

Borssikeitto

2 suurehkoa punajuurta
2 porkkanaa
1/4 valkokaalia
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
12 dl kasvis- tai lihalientä (minulla yksi lihafondiannoshyytelö sekä vettä)
1/2 dl punaviinietikkaa

(300g palvikylkeä)

mustapippuria myllystä
muutama maustepippuri
(suolaa)
meiramia
rakuunaa
timjamia

smetanaa tarjoiluun

1. Suikaloi porkkanat, punajuuret ja kaali. Pilko sipulit ja valkosipuli hienoksi hakkeeksi.

2. Kiehauta liemi kattilassa ja laske sen jälkeen lämpöä. Kuullota kasviksia erissä pannulla (tai kaikki kerralla, jos pannusi on riittävän iso) ja siirrä kattilaan liemeen.

3. Mausta etikalla, pippureilla ja kuivatuilla yrteillä ja anna kypsyä puolisen tuntia. Etikkaa kannattaa vähän maistella maustaessa, vähempikin saattaa riittää jos et halua kovin tujakkaa keittoa. Jos käytät tuoreyrttejä, lisää ne vasta hetki ennen tarjoilua.

4. Lisää palvikylki tai muu kypsä liha ja anna kuumentua. Tarjoile heti smetanan ja hapanleivän kera.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Tuorejuustolla täytetty broilerin rintafile


Sunnuntai oli siivouspäivä. Isäntä ja seisoja lähtivät koirapuistoon auringonpaisteesta nauttimaan, ja minä jäin puunaamaan kaikenlaista ällöttävää keittiöstä - ei erityisen fiksu työnjako nyt, kun jälkeenpäin asiaa ajattelen ;)  Mutta olipahan mukava kokata sunnuntairuuat keittiössä, jossa ei tarvinnut raivata itselleen työskentelynurkkausta pöydillä lojuvien kippojen ja kuppien, koirankarvan ja ties minkä keskelle. Tunnustan, meillä kyllä siivotaan melko ahkerasti mutta sotketaan vielä ahkerammin!

Ohjeesta riittää kahdelle kevyen lisäkkeen (meillä linssisalaattia, jonka ohjeen laitan jakoon lähipäivinä) kera, tai kolmelle jollain tuhdimmalla lisäkkeellä, esim. valkosipuliperunat toimivat hyvin.


Tuorejuustotäytteiset broilerin rintafileet

1 pkt (3 kpl) broilerin rintafileitä
150g (3/4 pkt) Philadelphia-juustoa
muutama aurinkokuivattu tomaatti silputtuna
1 valkosipulinkynsi puristettuna
6 viipaletta pekonia
suolaa
pippuria

1. Sekoita tuorejuustoon silputut aurinkokuivatut tomaatit ja puristettu valkosipulinkynsi.

2. Leikkaa terävällä veitsellä fileisiin syvä, kapea tasku. Täytä taskut tuorejuustoseoksella kapeakärkistä lusikkaa apuna käyttäen (minä käytin greippilusikkaa). Jos maltat jäähdyttää täytteen kunnolla tai laittaa sen hetkeksi pakkaseen, on täyttäminen helpompaa. Mausta täytetyt fileet molemmin puolin suolalla ja pippurilla.





3. Kääri täytetyt fileet pekoniviipaleisiin, mieluiten niin, että pekoniviipale peittää taskun suun (minulla oli vähän vähemmän pekonia, joku oli ehtinyt putsata valtaosan paketista parempiin suihin). Paista kuumalla pannulla muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pekoni ja näkyvissä oleva kanan pinta saavat hieman väriä.


4. Siirrä fileet uunivuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Verigreippi-rucolasalaatti pekonilla ja leipäkuutioilla


Keväisempien makujen etsintä jatkuu meidän taloudessa. Tällä kertaa niitä saatiin verigreippi-rucolasalaatista, jonka maut olivat jo keväisen raikkaita vaikka sitrukset varmaan tyypillisimmin talvisesongin hedelmiä. Itseni oli jo pidempään tehnyt mieli tämäntyyppistä salaattia, mutta tiesin isännän vierastavan sitruksia, jolleivät ne ole kiltisti menneet hänen mehulasiinsa :)

Jottei salaatti aiheuttaisi kummallekaan syöjälle liian suurta sitrusshokkia, laitoin siihen greipin karvauden vastapainoksi makeaa hunajaa, suolaista pekonia ja lempeitä paistettuja leivänpaloja. Yhdistelmä toimi hienosti ja bonuksena tummanvihreän rucolan ja oranssin greipin kontrasti myös näytti kauniilta (olisin tietysti voinut asetella salaatin johonkin edustavampaan astiaan kuin pyrex-kulhon kanteen, mutta laiskan tiskaajan ei sovi olla nirso ;). Ohjeen mukaisesta määrästä riitti kahdelle broilerinkoipien ainoaksi lisäkkeeksi, mutta yhtään kevyempi pääraaka-aine olisi vaatinut varmaan vähän isomman salaatin.

Verigreippi-rucolasalaatti pekonilla ja leipäkuutioilla

1 verigreippi
pieni kourallinen rucolaa
muutama viipale pekonia
muutama viipale leipää
1 rkl hunajaa
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Leikkaa pekoniviipaleet ohuiksi suikaleiksi ja leipä suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Leikkaa greipistä navat niin, että sen saa tukevasti työpöydälle, ja poista loput kuoret leikkaamalla ne ylhäältä alaspäin suikaleina irti greipin pinnasta. Irrota greippilohkot veitsellä niitä ympäröivistä kalvoista varovasti kalvojen sisäpintaa pitkin leikaten.

Levitä rucola laakeahkolle tarjoiluastialle ja nosta greippilohkot päälle. Valuta hunaja ohuena norona greippiviipaleille, ja lorauta koko salaatille vielä oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paista pekonisuikaleet rapeiksi ja nosta ne talouspaperin päälle hetkeksi, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. Paista vielä leipäkuutioita pekonista pannulle jääneessä rasvassa hetki, kunnes kuutiot hieman ruskistuvat. Ripottele lopuksi leipäkuutiot ja pekoni salaatin pinnalle.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Bruschetta


Perjantain paras hetki oli, kun työkaveri ilmestyi huoneeni ovelle kyselemään kaljaseuraa. Koko viikko oli ollut kaoottisen kiireinen, ja tuoppi tuli todella tarpeeseen. Olut ei ole pitkään aikaan maistunut niin hyvälle!

Kotimatkalla kaupan kautta poiketessani totesin, etten jaksa alkaa kummemmin kokkailemaan vaan nappasin mukaan valmiita tarpeita jonkin sortin antipastopöydäksi; leipää, parmankinkkua, salamia, piri-piri täytteisiä oliiveja (mulla on ehkä tavattoman huono maku, mutta kyseisen sarjan peltipurkissa myytävät halpisoliivit ovat suosikkejani), vuohenjuustopötkylän, aurinkokuivattuja tomaatteja ja artisokkia.

Jotta mukana olisi muutakin kuin eläintuotteita ja säilykkeitä, päätin vielä tehdä bruschettaa muiden herkkujen jatkoksi. Tämän ohjeen mukaisen määrän söimme isännän kanssa kaksin, mutta alkuruokana tästä riittäisi toki viidellekin.

Bruschetta

10 viipaletta hyvää vaaleaa leipää (me taidettiin tehdä Fazerin rustiikista)
3 tomaattia
1/2 punasipuli
muutaman basilikanoksan lehdet silputtuna
1/2 valkosipulinkynsi
1 rkl valkoviinietikkaa
oliiviöljyä
1/2 tl sokeria (ei tarvitse, jos tomaatit ovat makeita, nämä olivat niitä ikävän talvihappamia)
suolaa
mustapippuria

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Asettele leipäviipaleet pellille leivinpaperin päälle, sudi viipaleiden pinta oliiviöljyllä ja paahda n. 10 minuuttia, kunnes leipäviipaleiden pinta ruskistuu hieman.

Leipäviipaleiden paahtuessa pilko tomaatit ja punasipuli pieniksi kuutioiksi. Sekoita ainekset kulhossa, silppua basilika ja purista puolikas valkosipulinkynsi seokseen. Sekoita mukaan sokeri, viinietikka, pippuri, suola ja pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Odotellessa leipiä uunista, kaada seos vielä hetkeksi kulhosta siivilään, jotta ylimääräinen neste valuu pois.

Kun leivät ovat paahtuneet, hiero viipaleiden pinnat puolikkaalla valkosipulinkynnellä. Nostele lopuksi viipaleille lusikallinen tomaatti-sipuli-basilikaseosta. Tarjoile heti, ennen kuin leipäviipaleet jäähtyvät.

torstai 23. helmikuuta 2012

Pinaatti-perunamuhennos ja paistettu siika


Kirjoitukset eivät nyt kulje ihan kronologisesti, mutta tuskinpa tuolla niin väliä. Aiemmin kirjoitin tarjoussiikafileistä, joita ostin sekä viikonlopun ruokatarpeiksi että graavisiikaa silmälläpitäen. Nyt seuraa sitten se viikonloppuruokailua käsittelevä osa.

Siikafileet paistoin voissa pannulla, ja niistä tuli juuri parahultaisia, hieman ruskistuneita, nahastaan rapsakoita ja sopivan, eikä liian, kypsiä. Niiden kanssa tein sitruunaisen tilli-voikastikeen, josta oli tarkoitus kirjoittaa erikseen, mutta taidanpa jättää toiseen kertaan, koska kastikkeesta nappaamani valokuva oli melkoisen luotaantyöntävä, sitä ei pelastanut edes söpö Hackmannin kesä-sarjan kattilani  ;D

Annoksen eniten kokkaustyötä vaatinut osa oli kuitenkin pinaatti-perunamuhennos, jonka halusinkin nostaa otsikon alkuun jo ennen hienoa pääraaka-ainetta. Olin alun perin ajatellut tehdä siian kaveriksi pinaatti-perunamuusin tai pyreen, mutta sitten alkoikin tehdä mieli jotain, missä olisi hieman enemmän sattumia. Lopputuloksena syntyi tämä reseptissä kuvailtu pinaatti-perunamuhennos.

Muhennoksen ohje on sikäli kiitollinen, ettei se ole kovin herkkä määrien heilahteluille, aineiden mittasuhteita voi vaihdella aivan oman mielen mukaan. Ohjeen mukainen annos on kahdelle, mutta meillä ruokaa tehtiin taas vähän reilummalla kädellä, ja vasta tänään kaavin viimeiset muhennokset kattilan pohjalta lounaaksi.

Paistettu siika

kaksi siikafilettä (n. 200-250g/kpl)
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Nypi siikafileistä ruodot ja ripottele niille suolaa ja pippuria. Paista pannullan. muutama minuutti nahkapuoli alaspäin, ensimmäiset pari minuuttia korkealla lämmöllä ja sen jälkeen keskilämmöllä;
käännä fileet sitten lihapuoli alaspäin ja paista vielä keskilämmöllä pari-kolme minuuttia, kunnes kala saa kauniisti ruskistuneen paistopinnan.

Peruna-pinaattimuhennos

4 perunaa
1 sipuli
200g pussillinen pinaatinlehtiä
2 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria
voita ja öljyä paistamiseen

Pese perunat ja lohko ne kuorineen suupalaksi sopiviksi lohkoiksi. Höyrytä perunalohkot puolikypsiksi. Kuullota pinaatti ja sipuli pannulla, lisää perunat ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna muhia hetken keskilämmöllä ja lisää sitten kerma. Hauduta, kunnes perunat ovat kypsät. Lopuksi muhennosta voi survaista pari kertaa perunanuijalla niin, että perunan rakenne hieman rikkoontuu mutta tekstuuri ei muutu vielä muussiksi, vaan on täynnä sattumia.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Lämmin talvisalaatti kanalla ja vuohenjuustolla




Tulevan viikonlopun ruokatoivomuksia kysellessäni isäntä kiteytti tänään hyvin sen, mikä on ilmeisesti meillä molemmilla ollut ainakin alitajuisesti mielessä: "ei tekis mieli sellaisia raskaita makuja, voitaisko tehdä jotain vähän raikkaampaa?" Kyllähän meillä muutenkin syödään aika tuhdisti ja voi olla, että sikapainotteinen edellisviikonloppukin vaikutti asiaan, mutta jotenkin tuntuu, että haudutettua lihaa ja erilaisia keittoja alkaa tulla välillä korvistakin - olisikohan kohta jo kevään ja uuden ruokasesongin aika saapua?

Kevättä odotellessa tein nopeaksi arki-illalliseksi lämpimän salaatin, johon tuli vihreän salaattipohjan lisäksi paistettuja vihanneksia ja juureksia, kanaa (siis broileria) ja hunajalla sipaistua vuohenjuustoa. Talvella salaattien ongelmana ovat usein olleet kelmeät, mauttomat vihannekset, mutta paistoksen muodossa maku piristyi kummasti. Sitruunainen salaatinkastike ja suolaisen vuohenjuuston ja makean hunajan yhdistelmä toivat vielä lisää pirteyttä ja makua kokonaisuuteen. Jälleen hieman kesää talven keskelle, puhumattakaan päivän kasvisannoksista!

Allaolevan ohjeen mukaan valmistuu kaksi passelinkokoista illallisannosta. Ruoka on optimaalinen kiireiseen arki-iltaan, aikaa kuluu vain puolisen tuntia, työ on lähinnä ainesten pilkkomisessa.

Lämmin kana-vuohenjuustosalaatti

1 rapea salaatinpää (esim. jääsalaatti tai roomansalaatti)
1/2 kurkku
1/2 punasipuli
n. 400g (3 kpl) paketti broilerin rintafileitä tai ohutleikkeitä
200g pkt vuohenjuustoa
1 tl hunajaa

kastike
1/2 sitruunan mehu
1 rkl siirappia tai hunajaa
suolaa
mustapippuria
1/2 dl hyvää oliiviöljyä

kasvispaistos
1 porkkana
1/2 paprika
1/2 purjo
1/2 pieni parsakaali
n. 10 retiisiä
mustapippuria
rakuunaa
soijaa

1. Revi salaatti, pilko kurkku kuutioiksi ja punasipuli renkaiksi. Sekoita aineksista salaattipohja.

2. Sekoita salaatinkastikkeen ainekset ja kaada kastike salaattipohjalle.

2. Pilko porkkana, paprika, purjo, parsakaali ja retiisit itsellesi mieleiseksi paloiksi. Paista pannulla aloittaen hieman kauemmin vaativista porkkanasta ja parsakaalista ja edeten nopeasti kypsyviin purjoon, paprikaan ja retiisiin. Paistojärjestys tietysti vaihtelee sen mukaan, mitä vihanneksia käytät ja millaisiksi paloiksi ne leikkaat. Jos vihannespaistos on valmis ennen broileria, nosta pannu syrjään odottelemaan.

3. Vihannesten paistuessa lämmitä toinen paistinpannu ja paista broilerin fileitä muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pinta on ruskistunut ja fileet kypsyneet myös sisältä - kypsymisen varmistamiseksi voi nuijia fileet etukäteen ohuemmiksi, itse olin liian laiska siihen puuhaan ja fileiden kypsyys oli siitä huolimatta mitä mainioin.

4. Nosta broilerit pannulta leikkuulaudalle tai lautaselle. Viipaloi vuohenjuusto ja paista se kuumalla pannulla kullanruskeaksi molemmin puolin. Vuohenjuuston paistuessa viipaloi broileri sopiviksi suupaloiksi. Sipaise lopuksi vuohenjuustoviipaleet hunajalla.

5. Asettele lautaselle salaattipohja, ja kasaa sen päälle vihannespaistos, kana- sekä vuohenjuustoviipaleet. Syö ennen kuin jäähtyy!

P.S. Nyt voi äänestää helmikuun ruokahaasteen voittajaa Herkkusuun lautasella -blogissa! Kärähtäneet osallistui ihkaensimmäiseen haasteeseensa näillä porsaan ribseillä ja chili-coleslawilla.


tiistai 21. helmikuuta 2012

Ei ihan pulled pork, mutta aika hyvä uunikassler



Sikapainotteinen viikonloppu päättyi yritykseen tehdä pulled porkia eli vedettyä sikaa, jota on useammassa blogissa näkynyt hiljattain. Valitettavasti muistan vain smetana.fi:n kirjoituksen, joten esitän pahoitteluni kaikille muille, joiden ohjeita kävin etukäteen kyttäilemässä (milloinkohan sitä oppisi kirjoittaman asioita ylös?).
Pulled porkin ajatuksena on kypsyttää possunpala hitaasti niin mehevän ylikypsäksi, että liha murenee haarukalla vedettäessä suussasulaviksi säikeiksi. Oman yritelmäni kaatoivat kuitenkin nämä sanat:

"Oho, paistomittari on rikki. No mut ei se mitään, paistetaan ohjeen mukainen aika niin eiköhän siitä tule riittävän kypsää."

No ei tullut. Mutta onni onnettomuudessa, lihasta tuli silti erittäin herkullista, hitaasti kypsynyttä uunikassleria, joka suli suussa vaikkei ollutkaan aivan riittävän kypsää haarukalla riivittäväksi. Puolentoista kilon pala maksoi noin kympin, ja siitä riitti (ja riittää edelleen) useammaksi syöntikerraksi milloin minkäkin asian kanssa, mm. joulun viimeinen perunalaatikko tuli vihdoin kaiveltua  pakastimesta. Lisäksi possusta tehtiin sikasämpylöitä ribsien kanssa jääneen chili-coleslawin kanssa, possu-katkarapu-nuudeliwokkia sekä jatketta tähteeksi jääneelle peruna-pinaattimuhennokselle.

Huomiona vielä, epäonnistumisesta, vaikkakin onnekkaasta sellaisesta, ei voi missään tapauksessa syyttää yllä mainittua lähdettä, josta valmistusprosessia seurasin. Ohje oli kuvattu selkeästi, mutta tämä emäntä silmäili sen aika suurpiirteisesti läpi :)

Aikaa possuun meni paljon (suolaus 1 vrk + paisto 7,5h), mutta työtä vähän. Erittäin mieluisaa ruuanlaittoa siis!

Hitaasti kypsytetty kassler

1,5 kg pala kassleria
vettä
merisuolaa maun mukaan
2 laakerinlehteä
muutama kokonainen neilikka


pintamauste:

1 tl korianterin siemeniä jauhettuna
1 tl cayennepippuria
1tl valkopippuria
1 tl mustapippuria
1 tl kuivattua valkosipulia rouhittuna
1 tl savusuolaa
1 rkl sokeria
1/2 tl kuminansiemeniä jauhettuna
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl currya

Suolaa ensin kassler: sekoita kattilassa riittävä (=niin suuri, että liha peittyy) määrä vettä mieleiseesi suolamäärään, ja lisää mausteet. Laita liha kattilaan ja anna suolautua jääkaapissa n. 1 vrk.

Paistopäivänä ota liha kattilasta huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistoa ja kuivaa sen pinta talouspaperilla. Sekoita pintamausteen ainekset. Hiero maustetta joka puolelle kassleria.

Lämmitä uuni 100-110 -asteiseksi. Paista kuusi tuntia, jonka jälkeen sammuta uuni ja anna kasslerin vetäytyä viilenevässä uunissa vielä puolitoista tuntia.