torstai 8. lokakuuta 2015

Tujakka kurkku-piparjuurisalaatti


Nuhanenät auki! Nyt, kun kaikenlaista isompaa ja pienempää pöpöä tuntuu olevan liikkeellä joka puolella, on voimakas piparjuurisalaatti ihan mahtavaa. Piparjuuri on muutenkin suosikkimakujani ja sen kanssa sorrun helposti liioitteluun, wasabiakin on sushin päällä tarpeeksi vasta, kun itkettää.

Tämän salaatin ajatus lähti jo muutama viikko sitten, kun maistoin ensimmäistä kertaa kylmäsavusilakkafileitä (ihan sairaan hyvää muuten) ja mietin niille jotain kivaa lisuketta silloisista jääkaapin antimista, joihin kuului mm. kurkkua, piparjuurta ja creme fraichea. Suunnittelin pikkelöiväni kurkun kevyesti ja sekoittavani sen piparjuuriraasteen ja creme fraichen kanssa, mutta salaatti jäikin sitten toteuttamatta. Ehkä onneksi, koska myöhemmin huomasin Suolaa & hunajaa -blogissa tehdyn ihanan kuuloista, jugurttipohjaista kurkku-piparjuurisalaattia, mistä sainkin päähäni käyttää raikkaampaa jugurttia creme fraichen sijaan. 

Salaatti tuli näiden kahden ajatuksen pohjalta lopulta tehtyä viime viikolla, vaikka silakat oli jo kauan sitten syöty. Mutta se ei haitannut, salaatti sopii melkeinpä minkä vaan kalaruuan kaveriksi, keitettyjen perunoiden höysteeksi, leivän päälle tai vaikka nuhalääkkeeksi. Suosittelen kokeilemaan! 

P.S. Kurkun pikkelöinnissä käytettävä etikka voimistaa piparjuuren potkua entisestään, jos olet siis herkkä mausteiden suhteen, suosittelen vähentämään määrää.

Kurkku-piparjuurisalaatti

1 keskikokoinen kurkku
1 tl sinapinsiemeniä
2 rkl etikkaa
1 rkl sokeria
pari hyppysellistä suolaa
kourallinen tuoretta tilliä silputtuna
parin sentin pätkä tuoretta piparjuurta (minulla 4-5 cm halkaisijaltaan oleva kiekko)
1-1,5 dl turkkilaista jugurttia

1. Raasta tai suikaloi kurkku. Sekoita keskenään etikka, sokeri, sinapinsiemenet ja suola niin, että sokeri liukenee etikkaan. Kaada kurkkujen päälle ja kääntele mukaan silputtu tilli. Anna vetäytyä puolisen tuntia huoneenlämmössä.

2. Valuta kurkut siivilässä ja puristele hieman kuivemmiksi. Kuori piparjuuri ja raasta se jugurtin sekaan, sekoita sitten mukaan myös kurkkuseos. Laita jääkaappiin vetäytymään ainakin puoleksi tunniksi ennen tarjoilua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti