sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Nettiruokaa, mulle tuokaa


Laiskuus on meidän taloudessa päässyt siihen pisteeseen, ettemme enää käy edes jokaviikkoisella ruokakauppareissullamme. Sen sijaan tilaamme ruuat muutaman hiirenklikkauksen kautta kotiovelle saakka ja olen tykästynyt systeemiin kovasti. Disclaimerina, seuraavassa kerrotaan pelkästään omia mielikuviani palveluista yleisesti ja asiakaskokemuksiani tasan yhden palvelun käytöstä, ilman sponsorointia tai muuta yhteistyötä minkään tahon kanssa.

Syksyllä uutisissakin kerrottiin, että Suomessa ruuan nettikauppa on lähtenyt hitaasti käyntiin; muutamaa poikkeusta lukuunottamatta harvaan asuttu maa on varmasti  haasteellinen markkina, mutta uutisoinnissa annettiin ymmärtää myös, ettei kauppiaspuoli ole suoriutunut nettiruokakaupan lanseerauksesta ihan nappiin. Kieltämättä, asiaan sen suuremmin vihkiytymättömänä mutta paljon ruoka-aiheita seuraavana en vielä kaksi kuukautta sitten pystynyt sanomaan kuin yhden paikan, mistä ruokaa voi tilata kotiovelle, enkä ollut siitä ajatustasolla erityisen vakuuttunut - yritämme käydä kaupassa vain kerran viikossa eikä kyseisen ketjun valikoima kata meidän ostostarpeitamme ainakaan perinteisissä myymälöissään. Lisäksi hinnat ovat korkeammat kuin niissä kaupoissa, missä olemme yleensä asioineet. On täysin mahdollista, että kyseisen ketjun nettikaupassa tilanne on ihan toinen, mutta edellä mainituista syistä ei minua houkuttanut sitä edes testata. Brändäys on ihmeellinen juttu, hyvässä ja pahassa.

Olin pitkään hieman skeptinen ajatellessani, että antaisin jonkun muun valikoida elintarvikkeeni; olen tarkka siitä, mitä ostoskoriini laitan varsinkin tuorepuolella ja tapanani on kopeloida jokainen sitruuna ja peruna erikseen kaupassa, jotta ne varmasti ovat riittävän hyviä (ihanneasiakas, tiedän ;). Vaikka nettiruokakaupalla olisi hyvä aikomus toimittaa minulle hyviä tuotteita, osaisivatko työntekijät valita ne vai saisinko ruokakassiini myös satunnaisen, homeisen sattuman tai nopeasti lähestyviä parasta ennen -päiväyksiä?

Nettiruokakauppaan päädyimme siitä huolimatta. Laatuasioista isäntä järkeili minulle, että palvelujen tavoitteena on  oman hengissäpysymisensä kannalta ehdottomasti saada toistuvaa kauppaa ja vakioasiakkaita, eli he eivät varmastikaan laittaisi niitä huonompia tuotteita nettiasiakkaiden ostoskoriin. Lisäksi todennäköistä olisi, ettei tuotteita kerättäisi ostoskassiin kaupan hyllystä vaan esim. suoraan tukusta/varastolta, jolloin päiväyksetkin todennäköisesti olisivat kunnossa.  Kauppareissuihin leipääntyneenä reippaana miehenä isäntä myös tutki vaihtoehtoja  hieman enemmän ja ehdotti minulle Kauppahalli24.fi -palvelua. Minä nielaisin syötin tuottaja- ja tuotevalikoiman perusteella, palvelusta voi nimittäin ostaa tiettyjen pientuottajien tuoretuotteita perinteisten brändien ohella. Erityisesti tykästyin siihen, että Hakaniemestä ja Hietalahdesta tutut Reinin liha ja Erikssonin kalatukku toimittavat tämän palvelun kautta; tässäkin tapauksessa luotin siihen, etteivät hyvämaineiset kauppiaat yksinkertaisesti voisi toimittaa huonoa tavaraa. Ja täällä blogissakin asiasta marisseena, olen fyysisissä marketeissa joutunut aivan liian usein äänestämään jaloillani erityisesti kalan huonojen päiväysten vuoksi - minusta viisi päivää aiemmin pyydetty kala ei ole tuoretta, paitsi silloin kun tuoreella tarkoitetaan pakastamatonta. Eilen pyydetyn kalan merkkaaminen punnituksen tarralappuun "ekstratuoreena" taas on mielestäni yksinkertaisesti kuluttajan aliarviointia, melkein ***tuilua.

Aluksi teimme koekierroksen, muutamalla ns.perustuotteella sekä parilla tuoretuotteella. Päiväykset olivat kunnossa, hinnat vertailukelpoiset ja tuoretuotteiden laatu hyvä. Toimitus tuli sovittuna aikana ja tuotteet olivat ne, mitkä tilasimmekin. Sen jälkeen uskalsimme jo kokeilla viikkokauppojenkin tekemistä ja olemme olleet melko tyytyväisiä, vaikka pientä viilattavaa toki löytyy, mihin seepra raidoistaan pääsisi. Ensimmäisen kuukauden ostokokemusten perusteella listaisin nettiruokaostosten plussat ja miinukset tämän palvelun osalta seuraavasti:

+ Laatu. Irtomyynnin lihat ja kalat ovat olleet erinomaisia, leivät tuoreita ja hevi-tuotteet yhtä hyviä kuin itse valitsemani ;) Päiväykset ovat kunnossa myös valmiiksi pakatuissa tuotteissa.

+ Hinnoittelu. Jotkut tuotteet saattavat olla hieman edullisempia kuin marketissa, jotkut hieman kalliimpia. Tilauksen yhteishinta on kuitenkin joltiseenkin sama, kuin marketissa tehtyjen viikkokaupojen.

+ Ajansäästö. Aluksi suhtauduin vähän ivallisesti isännän huomioon, että häneltä säästyy nyt puolitoista tuntia aikaa perjantaisin, kun ei tarvitse lähteä kauppaan. No joo, hänellä varmasti säästyikin kun minä hoidin ostosten tilauksen, valitettavasti vaan itselläni meni kauemmin tilauksen tekemiseen kuin mitä markettireissu olisi vienyt, ja sitten vielä jouduin joka tapauksessa tekemään pienet täydennyskaupat, johon sain tärvättyä vähän ekstra-aikaa. Parin ensimmäisen kerran jälkeen ostosten teko on kuitenkin nopeutunut niin, että nyt voi oikeasti puhua ajansäästöstä. Erityisen mukavaa on se, ettei ostoksia ole pakko tehdä kerralla, vaan homma saa välillä keskeytyä ja sitten voi taas ehtiessään jatkaa.

+ Vaivattomuus. Onhan se kiva kun niitä kauppakasseja ei tarvitse raahata edes parkkipaikalta kotiin, vaan joku tekee sen puolestasi.

+ Reiluus. Tilaamaani 600g jauhelihapakettia ei ollut, mutta se tilaushetkellä käynyt ilmi. Korvaavana tuotteena sain samaan hintaan kaksi 400g pakettia kyseistä tuotetta, eli kuluttaja tuli reilusti kohdelluksi ja sai hieman ylimääräistäkin.

+/- Joustavuus. Ihan joka päivälle ja kellonajalle ei kuljetusta saa, mutta toimituksia on kuitenkin neljänä päivänä viikossa, alkuiltapäivästä kauppojen sulkemishetkeen. Toimitusajan voi valita kahden tunnin haarukalla, mikä on mielestäni melko joustavaa. Hieman ennakointia ostosten teko kuitenkin vaatii, koska saman tai seuraavan päivän toimituksia ei ole tarjolla. Kun kaupat tekee vain kerran viikossa, täytyy käytännössä osata katsoa kristallipalloon seuraavan puolentoista viikon ajalle, mikä on minulle välillä yllättävän hankalaa ja hävikin riski kasvaa.

+ / - Kauppalistan teko ja hallinta. On kiva, että kauppalistaa on helppo päivittää koko ajan ja listalta näkee myös ostostensa kertyvän kokonaissaldon, mitä ei perinteisessä kaupassa näe kuin vasta kassalla. Pidän myös siitä, että jos esim. jotain aterian pääraaka-aineeksi suunniteltua tuotetta ei olekaan tarjolla, minun ei tarvitse kulkea ympäriinsä palauttamassa hyllyyn aterian muita komponentteja, vaan voin klikkailla ne helposti pois listalta. Samaan tapaan en joudu pikapikaa miettimään vaihtoehtoista syötävää kaupassa ollessani, vaan voin rauhassa miettiä asiaa kotona ja vaikka inventoida keittiönkaapitkin vielä kertaalleen. Huonona puolena kauppalistan laatimisessa on tuotteiden hakemiseen liittyvät pienet teknisyydet; spesifin tuotteen, vaikkapa tiskiaineen, hakemiseksi on nopeampaa käyttää hakukenttää kuin selata koko tuoteryhmä läpi. Mutta haenko tiski- vai astianpesuainetta, vai jollain muulla termillä? Inhimillisenä rajoitteena kauppalistan tekemisessä taas on se, että olen tottunut ajattelemaan tuotteita ja kirjoittamaan niitä paperille sitä mukaa. Nettikaupan ostoslistalla taas klikkaan yhden tuotteen koriin, muistan samalla kaksi muuta tarvitsemaani tuotetta ja siirryn hakemaan niistä ensimmäisen. Hakiessani ensimmäistä tuotetta ehdin kuitenkin jo unohtaa, mikä jälkimmäinen oli, tai saatan jopa muistaa, että olen senkin jo koriin lisännyt, enkä välttämättä edes kassalla tajua korjata virhettäni. Kauppalistan teko sekä paperille että palvelussa taas tuntuu tuplatyöltä. No, tämä on asia, jossa kehityn koko ajan, kenties vielä koittaa viikko, kun minun ei tarvitse hakea täydentävää voi- tai leikkelepakettia lähikaupasta :)

+ / - Käyttäjä. Kuten sanottu, kehityn koko ajan ja vaakakuppi on plussan puolella kokemuksessa. Samalla kuitenkin tulen tehneeksi kaikenlaista hölmöä, kuten yllämainittu kauppalistan kanssa sekoilu. Lukutaitoa ja tarkkaavaisuuttakaan ei kannata täysin heittää matkasta, viimeksi onnistuin tilaamaan neljä kiloa tomaatteja suunnitelemani neljän kappaleen sijaan (tomaattien kohtalosta kerron joku toinen kerta enemmän)...

- Valikoima. Vaikka valikoimaan kuuluu todella ilahduttavien tuottajien tuotteita, joutuu välillä käymään normikaupassa. Koska kyseessä on ensisijaisesti ruokakauppa, joudun edelleen turvautumaan markettiin etenkin kodintarvikkeiden osalta, jos vaikkapa piirakkavuoka menee rikki, haluan tietynmerkkistä talouspaperia tai kertakäyttöisiä laudeliinoja. Erikoisemmat tuoretuotteet, kuten vaikka thai-basilikan, joudun myös hakemaan muualta, samoin suurimman osan pyöreistä kaloista ja sisäelimistä. Sen sanottuani, edellä mainittuja ei saa monesta perinteisestäkään myymälästä. Ainakin Kauppahalli24.fi:n tuotevalikoima on silti riittävän laaja viikkokauppojen tekemiseen, jos ei ole aivan ehdottomasti saatava jotain tiettyä tuotetta. Tieto siitä, että valikoima elää koko ajan, tuotteiden hyvä laatu ja hyvin esilletuotu mahdollisuus esittää toiveita uusista tuotteista, antavat myös paljon anteeksi.

Mielenkiintoisinta online-ruokaostoksissa on ollut omien ennakkoluulojen voittaminen, näin se vanhakin koira oppii uusia temppuja ja rupeaa hyväksymään sen, ettei jokaiselle salaatinkerälle tarvitse itse suorittaa laadunvalvontaa. Ja kuten sanottu, vaaka on positiiviseen suuntaan kallellaan ainakin meidän käyttämässämme kaupassa. Suoraan en silti mene sanomaan, että ruokaostosten teko netissä voittaa aina ruokakaupassa käymisen, onhan siinäkin oma hupinsa, kun saa käydä hypistelemässä tuotteita ihan livenä. Perusmarketit eivät kuitenkaan ole tunnelmallisia kauppahalleja eivätkä ne tarjoa sellaisia elämyksiä, että niihin olisi päästävä kerran viikossa, siksi olenkin iloinen, että pakko ei ole mennä jos ei tahdo.

Millaisia kokemuksia sinulla on online-ruokaostoksista?

2 kommenttia:

  1. Minäkin mielelläni kokeilisin tuollaista palvelua, muttei ole tarjolla täällä keskellä maata.

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, että nuo ottaisivat tuulta alleen täällä pk-seudulla, niin yrittäjät uskaltaisivat laajentaa myös maakuntiin. Luin aiheesta, että jossain oli jo palveluja testattukin (ehkä Oulussa, ihan varmasti en tosin muista), mutta en tiedä ovatko edelleen aktiviisena. Kyseessä oli siellä toinen isoista ketjuista.

    VastaaPoista