perjantai 31. tammikuuta 2014

Kuukauden kasvis - porkkana: rouskuva seesami-porkkanasalaatti


Kuukauden viimeistä päivää viedään, mutta vielä ehti kokkailla porkkanasta. Tämä tammikuun osalta viimeinen kuukauden kasvis -resepti voisi finglishillä vääntäen olla rumasti sanottuna glorified porkkanaraaste, mutta hyvää ja raikasta tämä on, vaikka niin yksinkertaista onkin. Juju on tällä(kin) kertaa paahdetut seesaminsiemenet sekä makeahko riisiviinietikka, ne tekevät kokonaisuudesta enemmän kuin osiensa summan tai ainakin korottavat sitä summaa mukavasti.

Harmikseni oli taloudesta taas kerran tuore korianteri loppu, se on ihan mieliyrttejäni ja sopisi tähän mainiosti, mutta minkäs teet kun kaupat hoidetaan kerran viikossa eikä korianteri säily kuin  muutaman päivän; loppuviikosta sitä ei vaan enää ole. Laitoin sen kuitenkin tuohon reseptiin, niin hyvin se tähän salaattiin istuisi. Nyt heitin salaatin päälle vähän rucolaa, ihan vain kivan värin vuoksi :)

Jos seesaminsiemenesi eivät ole valmiiksi paahdettuja, valmistuvat sellaiset kuivalla paistinpannulla keskilämmöllä paahtamalla, riittävän usein käännellen.

Helmikuun kasviksen julkaisen viikonlopun aikana, sitä odotellessa!

Rouskuva seesami-porkkanasalaatti (kahdelle lisukkeeksi)

4 porkkanaa
2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
sormenpään kokoinen pala inkivääriä
1 salottisipuli tai 1/2 pienestä punasipulista
1/2 tuoretta, punaista chiliä (tai enemmän halutessasi)
tuoretta korianteria silputtuna
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl soijaa
(muutama tippa seesamiöljyä)

Kuori ja suikaloi tai raasta karkeasti porkkanat. Hienonna sipuli, chili ja inkivääri. Sekoita kulhossa riisiviinietikan, soijan ja seesaminsiementen kanssa. Lisää halutessasi seesamiöljyä maun mukaan, mutta ole varovainen, liika seesamiöljy tekee kokonaisuudesta helposti tunkkaisen. Sekoita mukaan lopuksi hienonnettua korianteria.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti