maanantai 6. tammikuuta 2014

Omena-smetanasilli


Katse hetkeksi takaisin menneeseen jouluun, tai eteenpäin tulevaan sellaiseen. Omenainen silli onnistui tänä vuonna niin hyvin, että kirjoitin ainesten mittasuhteet ylös, jos sitä innostuisi ensi joulunakin tekemään. Sopii se toki myös juhannukseen, jos ei jouluun saakka halua odotella :)

Omena-smetanasilli

300-350g (kaksi kaupan vakuumipakettia) matjessillifileitä
1,5 dl smetanaa
1 pieni punasipuli
1 omena (minulla taisi olla granny smith)
1 rkl sokeria
muutama oksa tilliä
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria

1. Hienonna punasipuli ja tilli ja raasta omena. Sekoita silliä lukuunottamatta kaikki ainekset kastikkeeksi.

2. Viipaloi sillifileet suupaloiksi. Lado sillit ja kastike kerroksittain lasipurkkiin, tai lado sillit matalaan, kannelliseen vuokaan ja kaada kastike päälle. Anna maustua 1-2 vuorokautta ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti