#ruokakuvantarina

Prinsessakeittiö heitti jo useampi viikko sitten ilmoille hauskan #ruokakuvantarina -haasteen kaikille bloggaajille (vai onko termi nykyisin blogaajille?). Ruokien valokuvaus on niitä asioita, joissa haluaisin kovasti tulla paremmaksi, mutta käytännössä kuvat tulee meillä räpsittyä yleensä aika pikaisesti; kolmijalkana toimii tukeva kyynärnoja samalla, kun ihmispoikanen koittaa saada kameraa kädestäni tai sormiaan kuvattavaan annokseen. Taustalle saattaa ilmestyä yllättäviä koirankuonoja tai ihan tosi nälkäisiä silmäpareja. Olen myös jo monta talvea ollut aikeissa hankkia raksa- tai muuta kirkasvalolamppua pahimman kaamosajan valotusta helpottamaan, mutta valo on edelleen ostoslistalla ja nyt kevätauringon jo paistaessa vaikuttaa siltä, että valo siirtyy jälleen ensi syksyn jutuksi. Valoisalla kaudella saan otettua kuvia olohuoneen tai keittiön ikkunan ääressä, talviaikaan koitan taas haalia kuviin luonnonvaloa kiikuttamalla sapuskat terassille. Pimeimpänä aikana on välillä tyydyttävä myös keittiön työvaloon.

Ylläolevasta voinee päätellä, että meillä ruokakuvien tarinat ovat siis melko lyhyitä. Itseäni se ei kuitenkaan haittaa - vaikka ihailen korunkauniita, inspiroivia ruokakuvia, pidän myös aika simppelistä tyylistä, jota omat kuvani edustavat. Joitain pieniä tarinoita sain kuvien takaa kuitenkin kaivettua, alla parikin esimerkkiä meille tyypillisistä kuvanottotilanteista.

Kuvattavat olivat vaarassa päätyä parempiin suihin...

...mutta tuon räpsäisin nopeasti käyttökuvaksi ennen, kuin munista tuli munakokkelia.

Tätä kuvaa en ole käyttänyt mihinkään, mutta pidin siivilää toisessa ja kameraa toisessa kädessä, taustalla lattia...

...ja vähän muutakin.

Leipäkokeiluja: ruisleipä taikinajuuresta ilman hiivaa

Leipää en ole leiponut aikoihin, jollei nopeita sämpylöitä tai vastaavia lasketa. Inspiraatio iski kuitenkin Mama Gastron pähkinäisestä ruisleivästä, ja innostuin tekemään leipäjuuren hänen ohjeellaan, aiemmat ruisleipäni olen tehnyt sellaiseen parin päivän "pikajuureen", jonka pohjana on ollut muutama hapanleipäviipale. Itse pähkinäleipää en kuitenkaan (vielä) leiponut vaan halusin kokeilla ihan perinteistä ruisreikäleipää, joka on ollut isännän toivomuslistalla jo pitkään. Itseäni kiinnosti, miten leipätaikina kohoaisi pelkän hapatusprosessin kautta ilman hiivaa, isäntä taas vaan sattuu kovasti tykkäämään länsisuomalaiseen tyyliin tehdystä ruisleivästä. Opin prosessissa, että ruisreikäleivät ovat länsisuomalainen tapa, kun taas limput ovat tyypillisemmin itäsuomalaista tavaraa.

Leivän reseptin päädyin ottamaan Ruoka.fi -sivustolta, joskin vasta valmistusvaiheessa huomasin, että ohjeessa olisi voinut olla vähän enemmän suuntaa-antavia arvioita siitä, kuinka kauan taikinan pitää seistä ja heräillä jokaisen jauhojen lisäämiskerran jälkeen, vaikka juuri selvästi toimikin ihan niin kuin piti. Mutta, tiedostan, että eri leipäjuurilla ja eri keittiöiden huonelämpötiloissa tehtäessä, että voi vapaalla kädellä tehdä erilaisia leipiä, on varmasti kokeiltava kokeilun perään. Ja jauhoissakin on suuria eroja.

Ehkä arvaattekin, ettei leivästä siis tullut ensiyrittämällä mitään täydellistä; luulen, että pidempi kohotusaika olisi tehnyt sille hyvää ja / tai taikina olisi saanut kuitenkin olla vähän löysempi, tosin silloin se olisi pitänyt lähestulkoon vain kaataa pellille. Mutta ei siitä tullut huonoakaan, vaan sellaista, joka maistui seuraavanakin päivänä hyvältä, oikeastaan yllättäen vielä paremmalta kuin suoraan uunista tullessaan, siksi laitan ohjeenkin jakoon sellaisena kuin minä leivän tein, vaikka ensin epäröin. Ja suosittelen leipäjuuresta leipomista muutenkin, on kummallisen palkitsevaa katsoa, kun juuri alkaa elää ja antaa elämän taikinallekin. Toki vuosikymmeniä äidiltä pojille ja tyttärille kulkeviin juuriin on meillä vielä matkaa.

Ja miksei kuvan leipä nyt sitten olekaan reikäleipä? No... tein myös yhden vähän kauniimman, pyöreän reikäleivän mutta laitoin sen uuniin ensimmäisenä joten se tuli myös syötyä, ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvat. Koska leivän paisto jäi iltamyöhään ja tajusin, että pyöreitä leipiä tulisi taikinasta viisi ja ne pitäisi laittaa uuniin yksi kerrallaan, päätin tehdä lopun taikinan pellille isoksi leiväksi, josta voisi leikata ruispalatyylisiä paloja. Jos nyt ei kaunista, niin ihan kätevää.

Hiivaton ruisleipä taikinajuuresta

n. 1/2 dl taikinajuurta (minulla Mama G:n ohjeella tehty)
1 l vettä
8-9 dl ruisjauhoja taikinaan
1 rkl suolaa
10- 12 dl ruisjauhoja leivontaan

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna taikinajuuri siihen. Lisää 2 dl ruisjauhoista, sekoita löysäksi velliksi ja anna taikinan heräillä rauhassa, esimerkiksi yön yli.

2. Vatkaa mukaan loput taikinaan tulevista jauhoista parissa-kolmessa erässä (suola mukaan ensimmäiseen erään) ja anna sen tekeytyä muutama tunti välissä, peitettynä huoneenlämmössä (minä lisäsin jauhoja neljän tunnin välein, kolmessa erässä). Taikina on leivontavalmis, kun se kuplii ja on selvästi kohonnut.

3. Alusta leivontaan tulevat ruisjauhot taikinaan ja leivo taikinasta 4-5 pyöreää kiekkoa, joihin voi halutessaan painaa reiät esim. juomalasin avulla. Myös suorakulmaista, koko pellin kokoista leipää kannattaa kokeilla! Aseta leivät pellille leivinpaperin päälle, peitä pyyhkeellä ja anna kohota vähintään tunnin ajan. Piirrä taikinapyörällä tai veitsellä leipiin taitto/leikkauskohdat valmiiksi ja pistele vielä haarukalla reikiä pintaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia per leipä.

Janssonin kiusaus pitkällä kaavalla

Nyt ollaan sellaisen aiheen äärellä, etten ollut ihan varma uskallanko kajota siihen ollenkaan. Janssonin kiusaus on nimittäin anoppini bravuuri. Hänelle se on vaivattomasti syntyvää luottoruokaa, jonka hän saa poikkeuksetta maistumaan hyvältä. Minä taas en koskaan onnistu tekemään janssonin kiusauksesta vaivattomasti hyvää sitten millään. Siksi meillä tehdään janssonia aika harvoin, mutta silloin kun teen, teen sen sitten pidemmän kaavan kautta, jolloin onnistumista ei tarvitse jännittää.

Pidemmän kaavan mukaan tehtynä homman jujuna on kullankeltaiseksi ja ihanan makeaksi kuullotettava sipuli, josta on vaikea olla tykkäämättä. Ja nesteenä käytän kuohukermaa. Kolmas juttu on kiinteän perunalajikkeen käyttäminen, mutta se taitaa aika lailla päteä kaikkiin kiusauksiin. Aktiivista työtä tulee pilkkomisen myötä mukaan aika paljon, joten tuplasatsin tekeminen on harkitsemisen arvoista, kun työn kerran aloittaa. Mutta vaivannäkö ei sinänsä haittaa, kun ei niitä perunoita ja sipuleita tarvitse joka päivä pilkkoa yhtä paljon, ja lopputuloskin palkitsee. Siskot Kokkaa -blogista bongasin muuten vielä yhden jansson-vinkin, possunkylkisiivujen lisäämisen kiusauksen pintaan. En ole kokeillut, mutta rapeaksi paahtuneet viipaleet paistovuoan päällä kuulostavat todella, todella herkullisilta!

Tiesitkö muuten, että hyvän kiusauksen saa tehtyä myös hienoksi pilkotusta matjessillistä liemineen? Mausteet ovat hyvin samankaltaiset jansson-fileiden kanssa. Teknisesti kiusaus ei ehkä ole silloin janssonia, mutta makunsa puolesta pystyy ruokailijoita kyllä huijaamaan ja hyvä hävikintorjuntatapakin tuo on.

Janssonin kiusaus

750 g sipulia
voita ja öljyä paistamiseen
1,5 kg kiinteää perunaa
1 prk jansson-fileitä tai anjovisfileitä liemineen
3 dl kuohukermaa
(silputtua tilliä)

1. Kuori ja viipaloi sipulit. Paista sipuleita runsaassa voi-öljyseoksessa rauhallisella keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen, kunnes ne ovat menneet aika paljon kasaan, rakenne on pehmeä ja väri muuttunut kullankeltaiseksi. Mitä kauemmin jaksat paistaa, sen parempi - vähän kuten sipulikeittoa tehdessä. Ei haittaa, jos sipulit saavat paiston aikana ihan himpun väriä, mutta vältä varsinaisesti ruskistamasta niitä.

2. Sipulien paistuessa kuori ja suikaloi perunat. Minä tein suikaloinnin ihan veitsellä, mutta siistimmän lopputuloksen saa esim. monitoimikoneen sopivalla leikkuuterällä.

3. Voitele uunivuoka ja lado pohjalle kerros perunasuikaleita ja niiden päälle paistettua sipulia. Lado sitten päälle jansson-fileet (säästä liemi) ja päälle loput perunat ja sipulit (sekä halutessasi silputtua tilliä) niin, että vuoan päälle jää kerros perunaa. Kaada vuoan päälle kuohukerma ja liemi (voit myös sekoittaa ne keskenään ensin, mutta minusta suolaisuudesta tulee tasainen, vaikka ei sekoittaisikaan.

4. Paista 180-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia, nosta lämpö sitten 200 asteeseen ja paista vielä noin 20 minuuttia tai kunnes päällimmäiset perunat saavat hieman kaunista väriä. Tarjoile raikkaan salaatin ja/tai etikkakurkkujen ja punajuurten kera.

Pääsiäisen blogiteema sekä ajatuksia säästäväisyydestä

Varoituksen sana, alustus on pitkä mutta pääsen jossain kohtaa asiaankin. Jos haluat hypätä suoraan ytimeen lukematta selontekoa joskus sangen polveilevasta ajatuksenjuoksustani, kannattaa hypätä suoraan neljänteen kappaleeseen. Teille, jotka edelleen jatkatte lukemista, voin kertoa miettineeni taannoin, mitä tekisimme pääsiäisenä ruuaksi. Kenties hieman aikaista, mutta en oikein voi itselleni mitään. Rupean joulun jälkeen miettimään, mitä juhannuksena syötäisiin ja vapun korvilla jo seuraavan vuodenvaihteen ruokalistaa. Ruuan ajatteleminen vaan on niin mukavaa. 

Pääsiäisruokia pohtiessani kävin läpi erilaisia lammasvaihtoehtoja sekä esimerkiksi Lähi-idän ja Kreikan makuja, joita tykkään muutenkin valmistaa tähän aikaan vuodesta, kun kevätaurinko alkaa kunnolla paistaa. Ajatukseni siirtyivät kuitenkin myös pääsiäisperinteisiin ja siihen, mitä syötiin silloin, kun lammas ei vielä ollut pääsiäispöydän vakkarivieras. Muistelen, että omassa kantakodissani lammas tuli pääsiäispöytään joskus ysärillä, mutta valitettavasti en muista, mitä ennen sitä tarjottiin, vaikka muuten pääsiäiseen kuuluivatkin tietyt, tutut perinteet. Sen muistan kyllä, että mämmiä oli. Ja luulen, että olimme siinä suhteessa aika tavallisia, kaiken kaikkiaanhan monessa suomalaistaloudessa juhlavampi pääsiäisruokailu ja lampaan tarjoaminen on tainnut alkaa vasta parikymmentä vuotta sitten, vaikka nykyisin viimeisen päälle oleva pääsiäispöytä on jo hyvinkin vakiintunut tapa, ja rahaakin siihen voi laittaa melkoisesti.

Ja toki paastoajan päättymistä saa juhlistaa juuri niin fiinisti ja juuri sillä budjetilla, kuin haluaa. Jäin kuitenkin miettimään vielä vaihtoehtoja ja erityisesti sitä rahankäyttöä; mitä jos rakentaisinkin pääsiäisen juhlapöydän hieman edullisemmin? Vaikka niitä parin-kolmenkymmenenvuoden takaisia ruokia päivittäen ja hyödyntäen. Perulaiset parsat ja karitsan kareet saisivat jäädä juhlapyhiksi kauppaan ja valmistaisin jotain ihan muuta, mausta ja juhlan tunnusta kuitenkaan tinkimättä. Olisikohan se edes mahdollista?

Pois se minusta, etten kokeilisi, ja niin syntyi pääsiäisen blogiteema pääsiäinen budjetilla. Toisin sanoen, aion julkaista tulevina viikkona muutamia reseptejä sekä menuideoita pääsiäisen viettoon ilman suurta rahanmenoa. Osa vinkeistä on koottu Kärähtäneissä aiemmin julkaistuista ohjeista, osa taas uusia. Alustavasti olen myös ajatellut, että ainakin uusiin ohjeisiin laittaisin näkyviin myös kustannukset summittaisena arviona. Mielellään kuulen myös lukijoiden vinkkejä teemaan sopivista pääsiäissuosikeista!

Taloudellinen vai kitupiikki? 

Blogiteema vei minut ajattelemaan taloudellisuutta oman huushollin ruokakontekstissa vähän enemmänkin. Yritän olla monessa asiassa säästäväinen ja koen onnistumisen tunnetta, kun kitupiikkeily onnistuu. Enkä puhu monen kuukauden kaurapuuro- ja tonnikalamakaroonikuureista vaan siitä, että koko perhe saa järkevää ja monipuolista ruokaa edullisesti sekä mieluiten myös niin, ettei vaiva ole kohtuuton. Melkein kaikessahan pystyy säästämään, jos aikaa on loputtomasti, mutta ei se kovin monelle meistä ole realiteetti. Nuorempana olin myös vähän sellainen "kyllä aika vähälläkin pärjää jos on hiukan kekseliäisyyttä" -tyyppi. Ylpeä, kun ei tarvinnut ostaa kaulinta vaan sai sen korvattua vaikkapa tyhjällä viinipullolla. Joopa joo. No, ajat olivat toiset, ulkomailla enemmän ja vähemmän väliaikaisesti asuessa ei kannattanut haalia ylimääräistä tavaraa ja rahatkin olivat aika usein loppu (viinipulloon oli toki aina varaa, olihan se monikäyttöisyydessään suoranainen sijoitus). Nykyisin meillä harrastetaan kaulimen, sähkövatkaimen ja monitoimikoneen kaltaisia ylellisiä turhakkeita, mutta olen usein edelleen vastarannankiiski monen keittiövälineen hankinnan kohdalla, ihan vain sen takia, että inhoan tavaraa pursuavia komeroita eikä keittiössämme ole tilaa pitää kaikkia välineitä työtasoilla. Ja tuntuisi hirveältä tuhlaukselta hankkia jotain, mikä saattaisi jäädä käyttämättä. Kenties sitten olen hieman kitupiikkikin.

Samaan aikaan tiedostan, etten todellakaan voi (tai edes halua) kehuskella olevani esimerkillisen taloudellinen. Vaikka pidänkin tarjouksista, edullisista ruhonosista ja sesonkituotteista, olen myös juuri se tyyppi, jolla karkaa mopo käsistä kaupassa. Erityisesti jos koen saavani rahalle vastinetta, ei minua haittaa maksaa jostain tietystä, hyvälaatuisesta tuotteesta, vaikka tiedän hyvin, ettei vaikkapa tuore kala ole itseään takaisin maksava investointi. Mutta mieluummin maksan hyvästä vähän enemmän kuin huonosta yhtään mitään. Rahankäyttö harmittaa (ok, kaduttaa) lähinnä silloin, jos kyse on enemmän varsinaisesta tuhlauksesta: jos olen vaikka tehnyt suunnitelmalliset ja järkevät viikko-ostokset, mutta keksinyt lennosta (yleensä illalla ja valmiiksi nälkäisenä) jonkun ruokamieliteon ja lähtenyt kalliista lähisiwasta hakemaan aineksia  jollain pettämättömällä tekosyyllä. Tai jos soitan isännälle työpäivän päätteeksi ja pyydän tuomaan sushia sillä seurauksella, että jääkaapissa olevaa ruokaa menee hävikkiin. Niinpä, lihani on heikko. Mutta varmaan monelle ihan tutun kuuloista.

Silti, vaikka parantamisen varaa löytyy paljonkin, haluan yrittää  tehdä ruokaa myös kukkaroystävällisesti, ja siksi julkaisen usein myös täällä blogissa reseptejä edulliset -kategorian alla. Ennen Kärähtäneitä harkitsin jopa kokonaan edullisiin ruokiin keskittyvän blogin aloittamista. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että voin silloin tällöin pitää blogissa penninvenytysteemoja ja muutoin kirjoittelen ruokajuttuja laajemmalla otteella.

Miten sinä säästät ruokamenoissasi, vai säästätkö ollenkaan? Kärähtäneiden aiempien vuosien kitupiikkiikokemuksia voit lukea ainakin täältä ja täältä. Tervetuloa seuraamaan myös pääsiäisen blogiteemaa!

Kookosmaidossa haudutetut lihapullat

Lisää arkea ja arkiruokaa, tällä(kin) kertaa sarjasta "mun piti tehdä jotain muuta, mutta sitten tapahtui x,y ja z ja teinkin näin..." Eli toisin sanoen, olin suunnitellut tekeväni esim. gyoza-nyyttejä tai muita vastaavia, mutta tykötarpeiksi varaamani kevätsipulinvarret oli jo käytetty muuhun ja aikakin oli vähän kortilla nyyttien taitteluun. Hieman nopeampana versiona ajattelin, että pyöräytän lihapullat samasta possunjauhelihasta, jonka olin jo nyyttejä varten sulattanut. Lihapullataikinan peruspohja on hyvin perinteinen, mutta aasialainen makumaailma sai sitten suuntansa täysin sen perusteella, mitä jääkaapissa oli jäljellä, ja sanon jäljellä, koska laskin meidän käyneen kunnolla kaupassa viimeksi yli kaksi viikkoa sitten, mitä nyt jotain pientä, lähinnä tuoreita vihanneksia ja yrttejä, haettu tarpeen mukaan. Yllättävän kivan annoksen sai kuitenkin näinkin raavittua kasaan, ja ruokaa tuli jopa sen verran paljon, että kauppareissua kestää hyvin odottaa huomiseen.

Se puuttuva kevätsipuli jäi kuitenkin vähän kaivelemaan. Se olisi sopinut tähän ruokaan niin hyvin, että lisäsin sen reseptiin, vaikka en itse sitä siis päässyt käyttämään. Jos olisin tehnyt pullat vain itselleni, olisin ehkä myös ohentanut kastikkeen liemeksi esim. kanaliemellä ja syönyt annoksen vaikka nuudeleilla höystettynä keittona. Taaperolle kokatessa oli kuitenkin helpompaa tehdä kastikkeesta vähän paksumpi ja keittää lisukkeeksi riisiä, ja se vaihtoehto maistui toki minullekin. Terveellisemmät pullat saisi hauduttamalla ne kastikkeessa kokonaan kypsäksi, mutta minä halusin esipaistaa niihin vähän herkullista pintaa.

Kookosmaidossa haudutetut lihapullat

2 dl maitoa
1 dl korppujauhoja
1/2 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 3 x 3 cm kokoinen pala inkivääriä
pari hyppysellistä suolaa
500g porsaan jauhelihaa
1 kananmuna
ruukullinen korianteria
4 kevätsipulin vartta (minulla ei nyt ollut)
5 dl kookosmaitoa
3 rkl kalakastiketta
1/2 limetin mehu
2 porkkanaa
2 tomaattia
1,5 tl sitruunaruohotahnaa (tai 1 tuore sitruunaruohon varsi hienonnettuna)
(1 punainen chili hienonnettuna)


1. Sekoita maito ja korppujauhot ja anna turvota noin 15 minuuttia. Raasta inkivääri ja lisää puolet siitä massaan. Hienonna mukaan vielä sipuli ja valkosipuli, puolet korianterista sekä kaksi kevätsipulin vartta. Lisää suola, jauheliha ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna levähtää sillä aikaa, kun valmistelet muut ainekset.

2. Silppua loput korianterit ja kevätsipulit, hienonna chili, lohko tomaatti ja kuori ja suikaloi porkkana.

3. Pyörittele lihapullataikinasta pyöryköitä. Paista pullat muutamassa erässä korkealaitaisessa pannussa öljytilkassa molemmin puolin niin, että ne saavat kauniin pinnan. Ota sitten pullat syrjään.

4. Lisää paistinpannuun tilkka öljyä ja kuullota porkkanasuikaleita hetki. Lisää sitten kookosmaito, loput raastetusta inkivääristä, kalakastike, limettimehu, chili sekä sitruunaruohotahna ja kiehauta. Pienennä lämpöä ja nosta lihapullat kookosmaitoon kypsymään. Hauduttele kymmenisen minuuttia pienellä lämmöllä kannen alla. Lisää tomaattilohkot ja kevätsipuli ja anna hautua vielä minuutin pari. Lisää lopuksi loput korianterista ja tarjoile keitetyn riisin kanssa.

Arkipäivän helppo herkkutatti-sitruunapasta

Pasta ei yleensä ole ihan ykkösmielitekojani (ja nyt siis tarkoitan ykkösmielitekojani, kyllä minä pastastakin tykkään), mutta varmaan ihan hyvä olla itselleen rehellinen: pastaruuat vaan ovat todella käteviä, nopeita arkiruokia. Tällä kertaa lounaaksi valmistui viime syksyn kuivatuista herkkutateista, sitruunasta ja yrteistä raikas pasta-annos. Nyt alkaa olla myös hyvä hetki käyttää pois viime syksyn sieniä, jos varastoissa vielä niitä lojuu. Väliin ehtii vielä ottaa sitten pienen tauon ennen tulevaa sienikautta.

Kermakin sopisi tähän pastaan ihan varmasti, mutta koska en itse ole suuri kermaisen pastan ystävä (kyllä, minussa on jotain vikaa), en sitä tähänkään laittanut. Minun makuuni voimakkaampi sitruunaisuus toimi tosi hyvin juuri näin.

Herkkutatti-sitruunapasta (kahdelle)

mieleistä pastaa paketin mukainen kahden hengen annos

pari kourallista kuivattuja herkkutatteja
voita paistamiseen
1 salottisipuli
10 cm pätkä purjoa
2 valkosipulinkynttä
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
reilu loraus oliiviöljyä
ruukullinen persiljaa (mielellään sileälehtistä, mutta minulla oli tavallista)
suolaa
mustapippuria
(parmesanraastetta tarjoiluun)


1. Liota kuivattuja sieniä noin tunnin ajan, valuta ja rutistele ylimääräiset nesteet pois. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti suolalla maustetussa vedessä, mutta jätä pari minuuttia vajaaksi ohjeistetusta keittoajasta.

2. Pastan kiehuessa kienonna salottisipuli ja valkosipulinkynnet. Huuhtaise purjo ja leikkaa suikaleiksi. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuoren keltainen osa puolikkaasta sitruunasta.

2. Kuumenna nokare voita paistinpannulla ja kypsennä sieniä hetki. Lisää salotti- ja valkosipulit ja kuullota hetki keskilämmöllä. Lisää vielä purjo ja kuullota hetki. Lisää sitten sitruunankuori ja sitruunamehu ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Lisää vielä pasta ja oliiviöljy, kääntele sekaisin ja anna tekeytyä muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä. Silppua mukaan persilja, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoile raastetun parmesanin kanssa.

Kokkausta reseptistä: filippiiniläinen possupata adobo

Leivontaa lukuunottamatta olen huono seuraamaan reseptejä. Etsin niitä kyllä mielelläni, saatan inspiroitua kuvasta ja lukea ohjeen, jonka jälkeen teen ulkomuistista jonkun oman sovellukseni. Eli enemmän käytän ehkä ideoita kuin reseptejä. Toisinaan reseptin käyttö taas on yksinkertaisesti liian hidasta, kun monia asioita kokkaa nopeammin selkäytimestä, puntissa (tai veitsilaatikolla...) roikkuvan taaperon kanssa ei tee mieli pysähtyä etsimään silmälaseja ja tarkistamaan, missä järjestyksessä mausteet olikaan tarkoitus lisätä.

Sen sanottuani, minun pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän reseptejä. Tiedättehän sen tunteen, kun syö vaihteeksi jonkun toisen tekemää (koti)ruokaa, miten se maistuu niin erilaiselta vaikka ruokalaji olisi täysin sama? Ja se on niin virkistävää. Saman tunteen saan myös silloin, kun teen ruokaa reseptiä käyttäen, koska silloin kyse on jonkun toisen ruuasta, enkä mene maustamaan sitä vapaalla kädellä.

Tällaisen ahaa-elämyksen sain viimeksi, kun kokeilin tehdä filippiiniläistä adobo-possupataa; ohje oli alkujaan Hesarista ja itse bongasin sen Kulinaarimurulasta. Sen lisäksi, etten ollut kyseistä ruokaa koskaan maistanut, tykästyin ohjeen lyhyeen raaka-ainelistaan joka sattui olemaan vielä sellainen, joka ei vaatinut retkeä etno- tai mihinkään muuhunkaan kauppaan, vaan ainekset löytyivät valmiina keittiön kaapeista. Ainut muutos, jonka tein, oli käyttää kassleria vatsapalan sijaan - pakastimessa kun oli possua vaikka millä mitalla, en raaskinut ostaa sitä enää kaupasta, vaikka vatsa/kylkipalat oli pakkasesta jo käytetty. Seuraavan kerran haluaisin kyllä ehdottomasti käyttää sitä nahallista vatsaa, se kun on niin ihanan mehevää haudutettuna. Saattaisin myös ensi kerralla laittaa ruokaan enemmän lihaa, ohjeen nestemäärän saa venytettyä isommallekin setille.

Kasslerillakin padasta tuli kuitenkin todella herkullista, ja reseptin seuraamisen tuoma vaihtelu virkisti selvästi. Ihan kuin jonkun muun tekemää ruokaa!

Filippiiniläinen porsaanlihapata adobo

2 kokonaista valkosipulia
800g porsaan nahallista vatsaa (minä käytin kassleria ja isompikin pala menisi varmasti)
2 rkl öljyä
1 1/2 rkl kokonaisia mustapippureita
2 laakerinlehteä
6 rkl fariinisokeria
1 dl (kiinalaista) soijakastiketta
1 dl valkoviinietikkaa
7 1/2 dl vettä

1. Irrota valkosipulista kynnet ja riko niiden rakenne esimerkiksi veitsen lappeella. Kynsiä ei tarvitse kuoria (minä nypin helposti irtoavat kuoret pois, muut jätin). Puhdista possun nahasta mahdolliset epäpuhtaudet (minun ei tarvinnut, koska en käyttänyt sitä nahallista palaa) ja kuutioi se noin 2 x 2 cm kuutioiksi.

2. Kuumenna öljy kattilassa ja paista valkosipulinkynsiä hetki täydellä teholla samalla sekoitellen niin, että ne hieman käristyvät. Lisää mustapippurit ja laakerinlehdet. Lisää vielä porsaanliha, kääntele ja kypsennä hetki. Lisää fariinisokerista 4 rkl ja kääntele hyvin sekaisin. Sekoita keskenään soija ja viinietikka ja lisää seos pataan. Sekoita, lisää vielä vesi, tuo kiehuvaksi ja laske sitten lämpöä. Anna muhia pienellä lämmöllä kannen alla noin tunnin ajan.

3. Lisää loput (2 rkl) fariinisokerit. Anna kypsyä pienellä lämmöllä mutta ilman kantta vielä toisen tunnin ajan.