tiistai 5. toukokuuta 2015

Ottolenghin mausteinen kikhernesalaatti mutkien kautta mutta silti vähän oikaistuna


Vappuna meillä herkuteltiin ruokaisilla salaateilla, eikä tällä kertaa mukaan mahtunut edes yhtään perinteistä perunasalaattia. Isännän tekemästä chorizo-mustapapusalaatista kirjoitinkin jo, ja toisena salaattina teimme yrttistä kikhernesalaattia, jonka resepti on kuulemma alun perin itsensä supersuositun Ottolenghin käsialaa. Minä nappasin ohjeen Andalusian auringossa -blogista, jonne se oli päätynyt nyt myös niin kovin suositusta Vege! -kirjasta, eli muutaman mutkan kautta se meille matkusti. Mutta samalla tein myös vähän oikopolkuja, sitruunankuori jäi kastikkeesta ihan vaan laiskuuttani ja kardemumma siksi, että sitä on tullut viime aikoina laitettua niin moneen ruokaan. että maku jo hieman kyllästytti. Lisäksi paprikani taisi olla vihreä ja kikherneeni kuivatuista keiteltyjä, eli jääköön teidän lukijoiden arvioitavaksi, onko salaatilla sitten enää mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Tosi hyvä ja raikas salaatista tuli oikaistunakin, joskin sen herkkä mausteisuus jäi kyllä tällä kertaa valitettavasti samassa pöydässä tarjotun, voimakkaamaan makuisen chorizosalaatin varjoon. Mutta ei lasketa sitä tämän salaatin puutteeksi, vaan sen toisen vahvuudeksi. Helppo on suositella tätäkin!

Mausteinen kikhernesalaatti

400g keitettyjä ja valutettuja (tai yksi säilykepurkillinen) kikherneitä
1 kurkku
2 tomaattia
150g retiisejä (minulla yksi nippu, en punninnut mutta näppituntumalta paino meni lähelle ohjetta)
1 paprika (alkuperäisohjeessa punainen, minulla vihreä)
1 pieni punasipuli
ruukullinen korianteria
ruukullinen lehtipersiljaa
pieni nippu tilliä

kastike:

1 sitruunan mehu (ja kuori raastettuna, vaikkei minulla ollut)
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1 tl jauhettua juustokuminaa
(1 tl jauhettua kardemummaa, joka minulla jäi pois)
1 dl oliiviöljyä

mustapippuria
suolaa

1. Putsaa ja kuutioi tuoreet kasvikset ja silppua yrtit. Sekoita salaattikulhossa kasvikset, yrtit ja kikherneet.

2. Sekoita kaikki salaatinkastikkeen aineet oliiviöljyä lukuunottamatta. Lisää lopuksi öljy, sekoita vielä ja kääntele salaatin sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna vetäytyä viileässä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti