lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kuukauden kasvis - tomaatti: meidän huushollin luottobolognese


En ollut ajatellut ottaa tomaattikuukauden teemaresepteihin mukaan sellaisia ohjeita, joissa käytetään tomaattisosetta. Mieli kuitenkin muuttui, koska olen viime aikoina miettinyt arkisia luottoruokiani ja sitä, että ne pari meidän perheelle tyypillisintä - vihreä kanacurry ja spagetti ja jauhelihakastike - ovat jääneet kokonaan tämän blogin ulkopuolelle. Mitään suurempaa syytä siihen ei ole, paitsi se, etten ole vain saanut aikaiseksi blogata jostain, mitä syön varmaan kerran viikossa. Ja ehkä ihan pikkuisen se, että yleensä jommankumman ruuan valmistuessa on niin kova väsymys ja nälkä, ettei kameran esiin kaivaminen tule kuuloonkaan.

Pasta bolognese eli spagbol on kuitenkin melkoinen tomaattiklassikko, joten pääsköön se mukaan viimeiseksi tomaattireseptiksi, huolimatta siitä, että yleensä teen sen ihan tomaattipyreestä. Kastikkeen voi valmistaa myös pitkän kaavan mukaan ja suuremmalla pieteetillä, mutta maistuvaa arkiruokaa saa ihan yksinkertaisistakin aineksista. Meillä tyypilliseen, todennäköisesti sangen vääräoppiseen versioon, käytetään naudan sijasta maukasta (ja rasvaista...) possun jauhelihaa, savupaprikaa, chiliä ja paljon valkosipulia. Kastikkeen valmistuksen voi aloittaa, kun laittaa pastaveden tulille, jolloin soosi on valmista yhtä aikaa pastan kanssa.

Tämä viimeinen tomaattiresepti venähti nyt maaliskuun puolelle, anteeksi. Eilisiltana en vain enää venynyt kirjoittamaan yhtään koherenttia lausetta. Ensi viikolla paljastuukin sitten, mikä on maaliskuun kasvis!

Arki-illan bolognesekastike

400-500g porsaan jauhelihaa
1 suurehko sipuli
1/2 tuore paprika
1 porkkana
2-3 valkosipulinkynttä (tai enemmän :)
80g tomaattipyrettä
n. 2 dl vettä
1 rkl soijaa
1 tl savupaprikaa
1/2 tl chilihiutaleita
n. 1 tl sokeria
mustapippuria
suolaa

(spagettia kaveriksi ja parmesania tarjoiluun)

1. Hienonna sipulit, paprika ja porkkana. Kuori valkosipulinkynnet valmiiksi. Kuullota sipulia ja porkkanaa paistinpannulla muutama minuutti. lisää sitten jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää vielä paprika ja purista valkosipulinkynnet joukkoon. Mausta soijalla, mustapippurilla, savupaprikalla ja chilihiutaleilla.

2. Lisää tomaattipyre ja sekoita. Lisää desi tai pari vettä niin, ettei pyre jää aivan tönköksi (kastikkeen ei kuitenkaan tarvitse muuttua löysäksi, vaan jauheliha saa sitoa sen suurimmaksi osaksi). Lisää sokeria sen verran, että tomaattisoseen hapokkuus taittuu (tarkka määrä riippuu pitkälti omasta maustasi ja käyttämästäsi soseesta) ja lisää vielä suolaa tarvittaessa. Anna muhia hetki pienellä lämmöllä, kunnes pasta on kypsää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti