sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lauantailounas endiivistä, punajuuresta ja vuohenjuustosta



Lomailun huono puoli on, että sen on aikanaan loputtava, joten niin palauduimme maanantaina kaupunkiin. Muutaman päivän päästä isäntä pakkasi auton uudestaan ja suuntasi pikku hirvikoiran kanssa kohti pohjoista, jättäen minut seisojien kanssa reissuleskeksi vielä viikon ajaksi. Yksin kotona oloa virkistämään päätin, että nyt syön kaikkea sellaista, mistä isäntä ei pidä - ihan hirveästi sellaisia juttuja ei varmaan edes ole, mutta yksi niistä harvoista on sikurisalaatti eli endiivi. Sitä lautaselle siis!

Ilman sen suurempaa - tai oikeastaan mitään - ajatusta reseptistä nappasin endiivipaketin marketin hyllystä, ja rupesin vasta kotona miettimään, mitä siitä keksisin. Jääkaappi-inventaariosta löytyi vuohenjuustoa ja punajuurta, joten kyhäsin niistä ja endiivistä lämpimän salaatin lauantailounaaksi. Kenellekään ei liene yllätys, että punajuuri ja vuohenjuusto ovat ihana yhdistelmä, samoin endiivi ja vuohenjuusto. Eikä ehkä sekään, että makea punajuuri sopii hyvin karvaan endiivin kanssa, tai se, että hunajainen vinaigrette istuu kuin nenä päähän minkä tahansa kanssa kolmesta pääraaka-aineesta. Eli ei tästä salaatista pahaa saanut, vaikka olisi yrittänyt :) Bonuksena salaatin helppous ja kauniin herkät värit!

Endiivi-punajuuri-vuohenjuustosalaatti (yhdelle)

1 endiivi (150g)
2 keskikokoista punajuurta
100g vuohenjuustoa
öljyä
suolaa
pippuria

vinaigretteen:

2 rkl valkoviinietikkaa
reilu tl hunajaa
2-3 rkl hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria

1. Kuori ja lohko punajuuret ja pyöräytä ne uunivuoassa pikaisesti öljyssä, suolassa ja pippurissa. Tuuppaa 180-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi, tai kunnes paahtuvat pehmeäksi. Viipaloi odotellessa vuohenjuusto ja kun punajuuret ovat melkein valmiit, lisää viipaleet uuniin punajuurten päälle. Ota pois uunista, kun ovat hieman sulaneet mutta vielä melkein kasassa.

2. Tee kastike sekoittamalla valkoviinietikka, hunaja ja mausteet. Lisää lopuksi öljy ja sekoita vielä kertaalleen.

3. Leikkaa endiivistä kanta, irrota varovasti lehdet ja aseta ne tarjoiluastian pohjalle. Kippaa lehdille punajuuri-vuohenjuustopaistos ja kaada päälle vinaigrettea. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti