perjantai 31. heinäkuuta 2015
Heinäkuun ruokahaasteen voittaja
Heinäkuun ruokahaasteen voittajaksi ponnisti komealla äänivyöryllä Bad Mama's Kitchen ja herkulliset valkosuklaakirsikat. Paljon onnea Susannalle, joka osallistui ruokahaasteeseen ensimmäistä kertaa! Ääniä annettiin yhteensä 47, joista voittaja sai 28 kappaletta eli 59% kaikista annetuista äänistä. Toiseksi kiri Muista syödä välillä -blogin Schwarzwaldin kakku 23% äänisaaliilla ja kolmanneksi Mama Gastron kirsikka-vuohenjuustocrostinit 10% osuudella.
Elokuun haasteen järjestelykunnia siirtyy nyt siis Bad Mama's Kitchenille, ja minä puolestani kuittaan heinäkuun haasteen päättyneeksi. Oli ilo emännöidä haastetta pitkästä aikaa, varsinkin kun kasaan saatiin lomasesongista huolimatta niin monta hienoa reseptiä, jotka jäävät ainakin allekirjoittaneella kokeilulistalle.
Vielä kerran lämmin kiitos kaikille osallistujille sekä haastereseptejä äänestäneille!
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Aasialainen yrtti-kanasalaatti
Jos syön muutaman päivän liian yksipuolisesti tai raskaasti, alkaa kroppani yleensä huutamaan tuoreiden, raikkaiden makujen perään. Sama kaava toistui myös muutaman päivän sairaalaruokailujen jälkeen, heti kotiinpäästyä niin mieli jotain omannäköistä ruokaa, mieluiten salaattia. Ja ehdottomasti jotain aasialaisvivahteista! Ruokaisaa oli salaatin kuitenkin oltava - pelkällä pupunruualla en elä eikä syömismahdollisuuksia ole ihan alvariinsa, joten sekoitin salaattini riisinuudeleista, kanasta ja maapähkinöistä tuoreiden vihannesten ja yrttien ohella. Täyttävää mutta samalla kesäisen kepeää.
Salaatin ainut juju on, että yrttien kanssa ei kannata pihtailla, minä käytin yhteensä viisi ruukullista tuoreita yrttejä kahden-kolmen hengen salaattiannokseen. Muilta osin aineksia voi helposti muunnella sesongeittain tai omien mieltymysten mukaan.
Aasialainen yrtti-kanasalaatti (kahdelle)
2 hlön annos riisinuudeleita (paketin mukainen annostus)
1 kurkku
1/2 punasipuli
2 tomaattia
2 kesäsadon nippusipulia tai muutama kevätsipulin varsi
3 ruukullista korianteria
2 ruukullista minttua
kastike
2 limetin mehu
3 rkl kalakastiketta
2 valkosipulinkynttä puristettuna
2 rkl siirappia
1-2 tuoretta chilipalkoa silputtuna
pinnalle
400g broilerin paistisuikaleita
3 rkl soijaa
2 rkl siirappia
1 rkl seesamiöljyä
1 tl raastettua, tuoretta inkivääriä
kourallinen suolapähkinöitä
1. Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta. Silppua salaattikulhoon nippusipulit, minttu ja korianteri. Suikaloi mukaan kurkku ja punasipuli, viipaloi tomaatti ja lisää vielä jäähdytetyt nuudelit.
2. Sekoita kaikki salaatinkastikkeen ainekset keskenään ja kääntele salaatin joukkoon.
3. Ruskista broilerisuikaleet paistinpannulla. Lisää soija, siirappi, seesamiöljy ja inkivääri ja sekoita. Laita levy pois päältä mutta jätä pannu levylle välillä sekoitellen, kunnes neste on pääosin haihtunut pannulta ja suikaleet karamellisoituneet seoksesta. Nosta suikaleet salaatin päälle, ripottele pintaan vielä suolapähkinöitä ja tarjoile.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Heinäkuun ruokahaasteen äänestys
Lomakaudesta huolimatta ehti viisi ahkeraa bloggaajakollegaa loihtia ihania herkkuja kirsikka-aiheiseen haasteeseen. Nyt on aika kertoa, mikä resepteistä on sinun mielestäsi paras!
Äänestä suosikkireseptiäsi viimeistään 30.7. klikkaamalla suosikkisi sivun oikean laidan palkista löytyvästä lomakkeesta. Voittaja paljastetaan äänestyksen päätyttyä 31.7., ja hän nappaa kopin elokuun ruokahaasteen järjestämisestä.
Pidemmittä puheitta, tässä he ovat, osallistumisjärjestyksessä:
1. Bad Mama's Kitchen ja valkosuklaakirsikat
2. Muista syödä välillä ja Schwarzwaldin kakku
3. Celebration Treats 4U ja mini kirsikka-frangipanepiiraat
4. Mama Gastro ja kirsikka-vuohenjuustocrostinit
5. Meri's Cups and Cakes ja Naked Cake kirsikoilla
Onnea matkaan kaikille osallistujille!
torstai 23. heinäkuuta 2015
Kasslerpaisti aika perinteiseen tapaan
Nykyään tulee useimmiten tehtyä liharuuat joko jossain määrin raakana tai vaihtoehtoisesti ylikypsänä, sellaiset perinteiset, "normikypsät" lihat ovat jääneet vähän paitsioon. Jokin aika sitten oli kuitenkin hetki, jolloin ylikypsät, revityt lihat tulivat jo korvista ulos ja samaan aikaan pakastimesta ottamani kassler ei ymmärrettävistä syistä oikein sopinut raakanakaan syötäväksi. Tajusin, ettei blogissakaan ollut yhtään ihan perinteisen kasslerpaistin ohjetta (okei, yksi epäonnistunut nyhtöliha josta tuli kuitenkin oikein hyvä paisti), joten päätin tehdä vaihteeksi sellaisen. Paisto-ohjetta googlatessa oli jännä huomata, että lihatalojen reseptejä lukuunottamatta hittejä oli ensimmäisillä sivuilla yllättävän vähän, suurin osa tämän hetken ohjeista todella keskittyy ylikypsään ja usein revittyyn lihaan.
Minä yhdistelin paisto-ohjeita muutamasta eri lähteestä ja sain aikaan oikein kelpo paistin - luonnostaan rasvaisena palana kassler kestää hyvin kypsennyksen keskilämmölläkin, eli vaikka pitkään ja matalalla lämmöllä hautunut liha onkin tosi hyvää, ei tämä pala mene pilalle vähän nopeammallakaan aikataululla tehtäessä. Jälkiviisaana olisin kuitenkin voinut laittaa lihan suolaantumaan jo vaikka pari päivää etukäteen ja antanut sen sitten vielä marinoitua aikansa, nyt sille sai riittää ihan muutaman tunnin marinadikylpy. Suosittelen lihalle joka tapauksessa vähintään vuorokauden marinointia.
Perinteinen kasslerpaisti
porsaan kasslerpala (minulla n. 1,5 kg)
n. 2 rkl suolaa
marinadi
3 rkl hunajaa
3 rkl dijon-sinappia
3 rkl omenaviinietikkaa
2-3 valkosipulinkynttä tai 2 rkl kuivattua, rouhittua valkosipulia
mustapippuria myllystä
pari rosmariininoksaa
reilu loraus öljyä
1. Pyyhkäise lihan pinta talouspaperilla ja hiero siihen suolaa. Valmista marinadi; hienonna valkosipuli ja sekoita sitten kaikki ainekset keskenään. Kaada marinadi esim. muovipussiin, laita lihanpala mukaan ja kääntele niin, että liha saa marinadia kauttaaltaan pintaansa. Anna tekeytyä jääkaapissa noin vuorokauden.
2. Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Lämmitä uuni 125-150 asteiseksi ja paista, kunnes paistomittarin lukemat ovat 82 astetta (minä vaihtelin vähän lämpötilaa paiston aikana ja aikaa taisi mennä 2,5-3 tuntia). Kääräise valmis liha folioon ja anna levähtää 15 min ennen leikkaamista.
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Täällä he ovat
| Ensimmäiset onnittelukukat odottivat kotona mummon ja isoveljen ihan itse poimimina :) |
Ruuanlaitto kuitenkin kutittelee ja yritän ehtiä joitain reseptejä julkaisemaan uudenlaisesta arjesta huolimatta. Ja facebookin puolella pyrin pitämään aktiviteettia yllä pienillä, yksinkertaisilla jutuilla, vaikka täällä blogissa olisikin normaalia hiljaisempaa. Käykää siis tykkäämässä niin pysytte mukana menossa!
P.S. Älkää unohtako heinäkuun kirsikka-aiheista ruokahaastetta, johon on vielä muutama päivä aikaa tarttua. Odotan reseptejänne vesi kielellä, 24.7. saakka ehtii!
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Rikkinäinen puhelin -ribsit
En ole aikoihin julkaissut yhtään reseptiä ribseille. Ja syykin siihen on: jostain syystä olen onnistunut ne sössimään kerta toisensa jälkeen, vaikka kyseessä on ruoka, jota olen tehnyt vuosikaudet ja jonka pitäisi valmistua selkäytimestä, yhdellä kädellä ja silmät kiinni. Rehellisyyden nimissä on toki tunnustettava, että vikaa saattaa olla myös minussa (voiko se olla mahdollista?!), kun ruuanlaitto niin usein on moniajoa useamman muun homman kanssa, tai sitä, että asiat vaan jäävät viime tinkaan.
Koska perheessämme kuitenkin kovasti tykätään ribseistä, haen niistä nyt revanssia. Jos kerran olen todistettavasti tehnyt meheviä, luusta putoavia kylkiä vuodesta toiseen, ei voi olla mahdollista, että homma vaan yhtäkkiä tyssäisi. Eli nyt meillä tehdään aika ajoin treeniribsejä ja harjoitellaan samalla vain yhteen asiaan keskittymistä niin, että ruoka saa tarvitsemansa ajan ja huomion. Koska enimmäkseenhän ribsit tarvitsevat vain aikaa, ja bonusta on, jos muistan tarkistaa etukäteen, että kaapeista löytyvät tarvittavat ainekset niiden maustamiseen. Bbq-hifistelijä en kuitenkaan ole, vaan kelpuutan myös esikeitetyt tai -haudutetut kylkirivit. Myönnettäköön tosin, että ehdin jo viikonloppuna pohtia kaihoisasti rautakaupassa, mahtuisiko meidän kuistille sellainen hiiligrilli/höyrysavustinyhdistelmä...
Revanssiprojektista kirjoitan vielä joskus erikseen, mutta keskityn nyt ribseihin, joita teimme kotona viikonloppuna. Taannoin bongasin Pata porisee -blogista herkullisen kuuloisen ohjeen, joka oli muokattu Glorian Ruoka & Viinin (4/2015) julkaisemasta Jouni Toivasen ohjeesta. Minä säilytin metodin joltiseenkin (mutta vain joltiseenkin) ennallaan, mutta muokkasin jälleen mausteita oman kaapin sisältöön sopivammaksi. En ole lukenut alkuperäisohjetta, joten en tiedä, kuinka kauas olen ehtinyt liikkua, mutta mieleen tuli, että tämähän on vähän kuin rikkinäistä puhelinta. Muistatteko leikin?
Nämä ribsit olivat oikein passelit, jolleivat ihan vielä täydelliset. Liha oli mehevää, mureaa ja irtosi luusta, mutta ei pudonnut siitä, mistä muutama miinuspiste. Kenties olisi pitänyt varata vielä vähän lisää aikaa? Saattaa myös olla, että uunihaudutuksessa oli lämpötila- tai astiaongelmia, tai molempia. Käyttämäni resepti oli kuitenkin toimiva ja erityisesti cola-omppumehuyhdistelmä haudutusliemenä herkullinen. Suosittelen lämpimästi keittämään liemen kokoon glaseerauskastikkeeksi tai ihan vaan valmiiden lihojen päälle valutettavaksi, se oli minusta se juttu, joka teki tämän reseptin!
P.S. Minusta aika on avain täydellisiin ribseihin, mutta muitakin onnistumisen salaisuuksia saa vinkata suuntaani!
Cola-omenamehuliemessä haudutetut ribsit (5-6 hengelle)
2,5 kg ribsejä kokonaisina riveinä
marinadi
2 rkl sipulirouhetta
1 rkl paprikajauhetta tai savupaprikaa
1 tl jauhettua neilikkaa
1 rkl korianterin siemeniä rouhittuna
2-3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl suolaa (tai maun mukaan, mutta aloittaisin varovaisesti)
1 rkl mustapippuria
2 rkl soijaa
3 rkl öljyä
haudutusliemi
3 dl colajuomaa
5 dl omenamehua
pintaan chili- ja korianterisilppua (jälkimmäinen unohtui minulta kauppaan...)
1. Pyyhkäise ribsien pinta talouspaperilla. Valmista mausteseos sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään, hiero ribseihin ja laita esim. muovipussiin marinoitumaan 12-24 tunniksi.
2. Ota ribsit huoneenlämpöön noin tuntia ennen haudutusta. Laita isoon, kannelliseen pataan tai uunivuokaan (minä tein isossa vuoassa folion alla) ja kaada päälle cola ja omenamehu. Hauduta 150-asteisessa uunissa 2,5-3 tuntia ja anna lihojen vielä vetäytyä liemessä puolisen tuntia.
3. Kaada haudutusliemi kattilaan ja keitä ilman kantta kokoon, kunnes jäljellä on siirappimainen kastike. Lämmitä grilli keskilämmölle ja grillaa ribsejä molemmin puolin viitisen minuuttia välillä kastikkeella sivellen. Jos kastiketta jää yli, sen voi kaataa valmiiden ribsien päälle tai tarjota kylkiäisenä. Viimeistele ribsit chili- ja korianterisilpulla.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Ooh mikä varhaiskaalisalaatti!
Olin aikeissa kirjoittaa otsikkoon tsatsikislaw, mutta totesin kielen menevän solmuun ajatuksestakin. Asian ydin tulee kuitenkin ilmi heti tuosta ensimmäiseltä riviltä: silputtu varhaiskaali ja tsatsiki sen kastikkeena, mikä mahtava yhdistelmä! Terveellisempi kuin tavallinen, majoneesiin tehty coleslaw ja niin täynnä makua. Ensimmäisellä kerralla tein salaatista ihan perusversion, ja sen huvettua nopeasti tein vielä toisen satsin, jota tuunasin parilla lisämaulla, omenalla ja tillillä. Vielä parempaa! Sellaisenaan. lihan kanssa, kalan kanssa, leivän päällä tai melkein missä vaan. Kenties ensi kerralla pinnalle voisi vielä murentaa fetaakin.
Mitään vaikeaa ei tässäkään salaatissa ole, mutta sen verran suosittelen harjoittamaan malttia valmistuksessa, että antaa salaatin vetäytyä hetken, maistelee ja viimeistelee maustamisen vielä tarvittaessa. Esimerkiksi omenan antama makeus kokonaisuuteen käy ilmi vasta salaatin vetäydyttyä hetken, joten voi olla, ettei sokeria tarvita ollenkaan. Samaan tapaan sopiva jugurtin, sitruunan ja suolan määrä on helpompi arvioida vasta vähän ajan päästä kastikkeen sekoittamisesta. Aloita siis maustaminen vähän varovaisemmin ja lisää aineita vielä tarvittaessa ennen tarjoilua!
Tsatsikislaw eli varhaiskaalisalaatti tsatsikikastikkeella
1 varhaiskaali (n. 500g)
1 omena (minulla yleensä granny smith)
n. 15 cm pätkä kurkkua
400-500g ruuanlaittojugurttia (n. 10% rasvaa)
1-2 valkosipulinkynttä
1/2 sitruunan mehu
muutama rouhaisu mustapippuria
pari ripausta suolaa
pieni nippu tilliä
(1-2 tl sokeria, jos omena kovin hapan)
1. Silppua kaali ohueksi suiruksi salaattikulhoon. Kuori ja raasta mukaan omena ja kurkku.
2. Purista valkosipulinkynnet jugurtin joukkoon. Lisää sitruunamehu ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Sekoita kastike kaalisalaatin joukkoon. Silppua lopuksi mukaan tilli ja sekoita vielä kertaalleen. Anna vetäytyä puolisen tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua, tarkista maku ja tuunaa vielä mausteilla ja jugurtilla tarvittaessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




