Hawksmoorin (perässähiihtäjän) paistinperunat

Säästin koipitehtailusta ylijäänyttä ankanrasvaa perunoiden paistoon. En ollut aiemmin testannut ankanrasvaa perunoiden tai minkään muunkaan paistamiseen, mutta kehuja olin lukenut senkin edestä. Muistin syövereihin oli jäänyt nimi hawksmoorin paistinperunat, ja googlaus vei minut Ankerias Vipusen julkaisemaan ohjeeseen, jonka tässäkin jaan. Mukavana sattumana vielä kaikki ainekset löytyivät puikulaperunoita myöten valmiina jääkaapista.

Olin lopputuloksesta ihan haltioissani, en ole koskaan saanut aikaan yhtä rapeaa pintaa "tavallisiin" uunissa tehtyihin lohkoperunoihin - lienee johtunut ankanrasvan magiasta. Potut hävisivät parempiin suihin pihvin kylkiäisenä. Esikeittämisessä olisin voinut olla varovaisempi, palat ehtivät mennä vähän hajoavan puolella, ja murenivat uunissa käännellessä. Valkosipulin kanssa seurasin Ankerias Vipusen esimerkkiä, enkä nyppinyt kynsiä pois, vaan söin ne.

Nyt sitten tekisi mieli testata, miten vaikkapa silava toimisi perunoiden paistamiseen (terkkuja vaan kolesterolikontrolliin)...

Hawksmoorin paistinperunat


jauhoisia (puikula)perunoita
ankan- tai hanhenrasvaa
timjaminoksia
valkosipulia
sormisuolaa

1. Kuori ja lohko perunat. Keitä reilusti suolatussa vedessä kunnes lohkot ovat melkein kypsiä, mutta eivät vielä hajoa (tee niin kuin mä sanon, ei niin kuin mä teen ;).

2. Napsauta uuni lämpiämään 220 asteeseen. Valuta vesi pois potuista ja kippaa ne uunivuokaan. Nostele päälle ankanrasva nokareina ja paista reilun tunnin verran 220-asteisessa uunissa, välillä pöyhien. Lisää viimeiseksi varttitunniksi mukaan pari timjaminoksaa sekä vähän lättänään lyötyjä valkosipulinkynsiä makua antamaan. Timjaminoksat kannattaa ottaa ennen syömistä pois, valkosipuleja ei. Ripsauta päälle sormisuolaa.

Päivä blogiarkea

Pari viikkoa sitten Liemessä-blogin Jenni haastoi muita bloggaajia jakamaan palan arkitodellisuuttaan, ja heitti heti alkuun kehiin erään oman arkipäivänsä kuvauksen, joka ihan varmasti peilasi monen muunkin elämää. Vaikka konteksti palkkatyöläisenä ja jälkikasvuttomana on tietysti eri, löysin fiilikset myös omista arkipäivistäni, joten oli helppo inspiroitua kertomaan myös oman huushollin ei-niin-tähtihetkistä. Suuri osa elämästä on arkea, ja Kärähtäneissä on ollut tapana puhua myös kämmätyistä resepteistä silloin tällöin. Olen ajatellut, että ehkä kämmeistäni saa joku irti sellaistakin, mistä voi olla hyötyä tai iloa - tai edes viihdettä ;) Koska fokus on kuitenkin ruuassa ja syömisessä, muunlaista arkikuvausta ei juuri tule tehtyä satunnaisia sivulauseita lukuunottamatta.

Täältä pesee siis, valitsemani päivä on jo viikon takaa perjantailta 19.10. (=bloggaajan arkea, puoliksi tehdyt päivitykset jäävät ikiajoiksi odottamaan finalisointia). Kuvien julkaisun jälkeen voi olla, että kukaan ei enää koskaan uskalla tulla meille kylään tai ainakaan syödä mitään... ;)

06:00 Herätyskello soi ja isäntä kömpii keittämään kahvia. Minulla on kotitoimistopäivä, joten käännän vielä muutaman kerran kylkeä ja yritän napata vähän lisää unta, kun ei ole ihan pakko vielä nousta. Kuulen koirankynsien rapistelun lattiaa vasten lähenevän; päästän seisojan jalkopäähän pötköttämään. Ihanaa, kun koira ei ole aamuvirkku!

Tämä kuva on kyllä otettu jonain toisena päivänä, mutta fiilis välittyy ihan hyvin...

06:30 Kaivaudun silmät ristissä ja vastahakoisesti peiton alta. Lämmin, tuhiseva koirapatteri ei liikauta eväänsäkään, vaan jää nauttimaan aamu-unista, jotka minulta loppuvat tähän. Onneksi isäntä keittää arkiaamuisin aina kahvit, joten minä saan ison mukin dieseliä nenän eteen heti, kun nousen sängystä. Avaan koneen hieman koomaisena, käyn aamurutiinina läpi naamakirjan ja uusimmat ruokablogipäivitykset, ja lusikoin aamiaiseksi purkillisen rahkaa. Avaan sähköpostit jo ennen seitsemää ja silmäilen nekin vielä hieman unisena läpi, mitään tulipaloja ei tällä kertaa ole sammutettavana. Koska on kotitoimistopäivä, pyrin yleensä aloittamaan hommat hyvissä ajoin, jotta voin päivällä pitää rauhassa koiranlenkitystauon. Isäntä lähtee jossain välissä töihin ja minä jään yöpaitasillani töiden ääreen.

09:00 Saan vihdoin pukeuduttua ja harjattua hampaat. Verenpaine nousee kotikaaoksesta, näyttää siltä, kuin keittiössä olisi räjähtänyt pommi ja sirpaleet olisivat ulottuneet koko olohuoneen yli. Ahdistun myös työpöydän (eli keittiön pöydän) tilasta, läppäri hukkuu likaisten astioiden keskelle. Hetken kiroan mielessäni isännän - ei missään tapauksessa mun - sotkuisuutta, mutta sitten mietin ystävättären äidin filosofiaa siitä, kuinka paljon vaivaa ja riitaa säästää siinä, että itse kerää ne likaiset sukat lattialta pyykkikoriin sen sijaan, että valittaa niistä. Jos ne minua kerran vaivaa. Vähän vanhanaikaista, mutta varmaan pitkälti totta. Sienikori möllöttää tiskipöydällä vielä edellisestä viikonlopusta, vaikka suppilovahverot on jo ajat sitten levitetty saunan lauteille kuivumaan (paremman paikan puutteessa). Napsautan saunaan matalan lämmön, jotta suppikset joutaisivat vihdoin lauteilta purkkeihin. Koitan keskittyä jälleen töihin.

12:00 Vien seisojan päivänlenkille. Vaikka en suuresti rakasta kotona työskentelyä, lenkityshetkenä kuitenkin muistaa, että kotitoimistolla on puolensakin :) Raitis ilma tuulettaa emännän ja aivot, ja seisojan kanssa puuhaaminen on aina mukavaa. Harmi, että kamera jää kotiin. Tai ehkä sittenkin onneksi, jossain kohtaa seisoja nimittäin häviää hetkeksi pusikkoon ja palaa sieltä naama veressä. Argh. Vekki ei onneksi ole iso, mutta hankalassa paikassa. Kaivelen vielä koiran kituset varmuuden vuoksi, ettei ole mennyt pistämään suuhunsa mitään terävää. Onneksi sillä ei ole tapana kovin  varomattomasti hotkia mitään, joten huoleni on turha. Kotiin tultua on huutava nälkä, mutta iik! Ei mitään ruokaa. Kriisiä pukkaa, mutta onneksi on nuudeleita, kurkkua ja purjoa. Pähkinävoilla höystetyt nuudelit onnistuvat yli odotusten ja räpsäisen niistä vielä kuvan ennen syömistä. Uutta blogikamaa ihan sattumalta. Hyvä ruoka, parempi mieli, ja työpäivää helpompi jatkaa.

15:00 Yritän tsempata ja keskittyä vielä töihin, mutta perjantaipaholainen on jo iskenyt. Nakuttelen isännälle sähköpostiin viikon kauppalistan.

16:30 Ajatus ei ole enää vähään aikaan kulkenut, joten päätän luovuttaa tältä viikolta ja ryhdyn orientoitumaan viikonloppuun. Isäntä tulee kaupan kautta kotiin, mutta tänään emme kokkaa, vaan suuntaamme Doi Thai -ravintolaan Kruunuhakaan. Vietimme pari vuotta sitten mahtavan kesäloman Chiang Maissa, joten Doi Thain mainostama Pohjois-Thaimaan keittiö saa vastakaikua. Unohdan kameran jälleen kotiin.

20:00 Ateria on ilahduttava, korkeat odotukset tulevat myös lunastetuiksi. Mausteinen makkara ja kao soi -keitto, joihin en ole Helsingissä muualla törmännyt, tuovat mieleen ihania lomamuistoja! Olen ihan innoissani, ja samalla harmissani: miksi unohdin sen pirun kameran? Sovimme isännän kanssa, että voimme pian mennä uudestaan, niin saan kirjoitettua paikasta. Blogi, mikä ihana tekosyy ;)

21:00 Kotona energia ei riitä enää mihinkään järkevään, joten makoilemme vatsojemme vieressä sohvalla loppuillan. Olen jo unohtanut aamuisen ahdistuksen siitä, miten sotkuista meillä on kotona. En todellakaan jaksa edes ajatella tekeväni asialle jotain tässä kohtaa päivää. Ruudulla pyörii elokuva, mutta uni vie sohvalla voiton, melko tavalliseen tapaan.

23:00 Siirryn sohvalta pehkuihin. Sunnuntaina odottaa aikainen herätys ja koirakokeeseen meno, mutta ensin on lauantai, vapaapäivä.

Dumplingit

Työpaikan lähelle nousi dumplingeihin erikoistunut lounasravintola, ja parissa muussakin paikassa olen niitä hiljattain syönyt. Nyt kokeilin niitä kotikeittiössä ensimmäistä kertaa. Dumplingeilla tarkoitan niitä raviolin vastikkeita, höyrytettyjä taikinanyyttejä, jotka kätkevät sisäänsä liha-, kala-, tai kasvistäytettä. Eri nyyttilaaduilla ja niiden valmistustavoilla on paljon tarkempiakin nimiä, mutta koska en ole ihan varma mitä minun tekemäni ovat, kutsun niitä nyt vaan dumplingeiksi. Ainakin Campasimpukalta ja Kaikki äitini reseptit -blogin Nannalta löytyy aiempia ohjeita samantapaisista jutuista.

En ollut yhtä rohkea kuin Nanna, joka teki oman taikinansa, vaan ostin Aseanic Tradingista valmiita taikinalevyjä, jotka piti vain sulattaa ja taitella. Pysyivät hyvin kasassa ja olivat helppoja käsitellä, en tosin raaskinut muotoilla levyistä pyöreitä vaan tein sitten kirjekuorimaisemman taittelun. Ostin myös pakastettua, kaulitsematonta won-ton taikinaa, se jäi nyt käyttämättä mutta ehkä uskallan ensi kerralla nostaa vaativuustasoa ja testata sitäkin. Täytteeksi laitoin reilusti rasvaista (23%) sika-nautajauhelihaa, johon sekoitin mm. purjoa, inkivääriä ja valkosipulia.

Vähän rumia niistä tuli, mutta varsin hyviä, varsinkin jauhelihatäyte onnistui ja meni jopa melko lähelle sitä, mitä olen ravintolassa maistanut. Dippikastiketta jäi yli, mutta jämät löysivät uuden elämän kurkkuviipaleiden kastikkeena seuraavalla aterialla.


Dumplingit ja seesamidippi (kahdelle)

1 pkt (n. 50 levyä) dumpling-kuoria (myynnissä useimmiten varmaan nimellä wonton-kuoret)

300g sika-nautajauhelihaa
15 cm pätkä purjoa
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
chilisilppua tai kuivattuja chilihiutaleita
soijaa
(suolaa)
(2 rkl korppujauhoa)

Dippikastike

2 rkl seesamiöljyä
4 rkl soijaa
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl valkoviinietikkaa
(4 rkl vettä, jos käytät kovin tummaa soijaa)
ripaus kuivattuja chilihiutaleita
silputtua korianteria
paahdettuja seesaminsiemeniä


1. Sulata kuoret käsittelyvalmiiksi.

2. Valmista täyte. Silppua purjo, raasta inkivääri ja purista valkosipuli, ja vaivaa ne lihapullataikinamaisesti yhteen muiden ainesten kanssa. Minä lisäsin vähän korppujauhoa imeyttämään soijaa, mutta se ei ole varmasti välttämätön. Anna valmiin täytteen levähtää hetki.

3. Valmista dippikastike. Paahda seesaminsiemeniä hetki pannulla. Sekoita kaikki muut aineet keskenään ja lisää siemenet lopuksi mukaan.

4. Laita keitinvesi kiehumaan. Laita taikinakuoret leivinpaperin päälle riviin, ja nosta jokaiselle nokare täytettä. Kastele kuoren reunat, ja taittele kiinni haluamaasi tapaan.

5. Keitä kiehuvassa vedessä muutama minuutti, kuivata hetki vaikka leivinpaperin päällä (ei päällekkäin, koska tarttuvat kiinni) ja nosta tarjolle.

Tunnustus :)

Olin kovin otettu saadessani vastaanottaa Kääpiölinnan köökistä A Blog with Substance -tunnustuksen. Suuri kiitos Iituntiltu!! Oma blogini on uudehko ja lukijamäärä varsin maltillinen (moi äiti), joten tunnustukset eivät todellakaan ole peruskauraa :)

Sisältö on varmasti kovin suhteellinen käsite, kuten olen joskus ennenkin tainnut puhua. On niitä ruokabloggaajia jotka julkaisevat harkitummin ja panostavat uusiin juttuihin ja upeisiin resepteihin, ja sitten niitä, jotka raportoivat jokaisen makaroonilaatikon, meni syteen tai saveen. Mä taidan pudota johonkin tuohon välille, mutta ehkä kuitenkin vähän sinne makaroonilaatikkopäähän. Ja miksi ei, makaroonilaatikko on hyvää ja suuri osa elämästä ainakin meillä arkea! Mistä tulikin mieleen, että Liemessä-Jennin esimerkillä pitäisikin julkaista joku blogitodellisuusteksti, vai meniköhän se haasteaika jo...

Mutta sitten takaisin asiaan. Tunnustuksen laitan eteenpäin seuraaville sekalaisin perustein napatuille kanssaruokabloggaajille, olkaa hyvät! Osa porukasta on minun tapaani vähän uudempia bloggaajia, osa taas jo blogimaailmassa tunnetumpia. Kaikkien juttuja on kuitenkin ilo lukea!

Ja vielä, ei sitten mitään stressiä pallon laittamisesta eteenpäin, saa tarttua tai olla tarttumatta :)

Makuja kotoa
Köökistä kajahtaa
Nautiskellen
Herneetkin rokkaa
Mutsin murkina
Grillataan ja chillataan
Pullan paikka
Campasimpukka

Sitten ne kahdeksan (todella) satunnaista asiaa minusta:

1. Olen vatsani orja, eli ihan ehdottomasti elän syödäkseni. Arki tai loma, päivän tärkeimmät asiat liittyvät aina aterioihin.
2. Olen patalaiska mutta aika tunnollinen ja järjestystä arvostava, eli elämän suurimpia ristiriitoja on se, kun pitäisi mutta ei millään jaksais. Varsinkin, kun kyse on siivouksesta. Kuulostaako tutulta?
3. Tien päällä ollessa meidän perheen (tai siis mun ja isännän, seisojalle ei heru) viimeaikainen pahe on hampurilaisateriat. Mieluiten joko brändäämättömästä tienvarsigrillistä tai sitten drive-in versiona, niin ei edes tarvitse edes nousta autosta. En ole juuri dokumentoinut kyseisiä aterioita, mutta kohta voisin harkita hampurilaisbaariensyklopedian perustamista.
4. Ei-ruokapuolella olen ihan hurahtanut saksanseisojiin, noihin luppakorvaisiin apinoihin :)
5. Ruokapuolella taas olen ihan hurahtanut herneisiin. Kun kotimaiset herneet saapuvat toreille juhannuksen kieppeillä, käyn kuuliaisesti hakemassa niitä kolme litraa melkein joka päivä, kunnes syyskuussa tarjonta lakkaa. Usein herneet tulevat syödyksi, ennen kuin olen kotona.
6. Arvostan sitä, että syötäväksi päätyvästä eläimestä käytetään kaikki mahdollinen; vaikka taito ei aina ihan kohtaa tarkoitusta, näkyy meidän keittiössä  välillä mielenkiintoista splatter-henkeä kun emäntä yrittää selvittää, miten milloin mistäkin kimpaleesta tehdään pöytäkelpoista.
7. Ruoka, jota vierastan, on jauheliha-perunasoselaatikko. Tykkään jauhelihasta ja perunasoseesta, mutta en vaan jotenkin saa niitä alas toisiinsa sekoitettuna. Samassa ruuassa eri komponentteina toimivat kyllä.
8. Meidän huushollissa tehdään omat jouluruuat joka toinen vuosi, ja joka toinen pärjätään äidin ja anopin joulupöytien antimilla (paremmin kuin hyvin, lisäisin). Kiva systeemi, ja antaa tilaa ei-perinteistenkin jouluherkkujen kokeiluun.

Nopeat nuudelit kasviksilla ja maapähkinävoilla

Kotitoimistopäivänä viikolla olin ilman lounasta. Nuudelipäivä siis :) Kaivoin jääkaapista kurkkua ja purjoa, pilkoin ne ja vähän valkosipulia nuudelin kaveriksi, ja tein nopean maapähkinävoikastikkeen. Ajatuksen tällaisesta lämpimästä nuudelisalaatista nappasin alun perin täältä, ja olen aiemmin kokannut joitain versioista. Kulinaarimurulassa hiljattain kokatut maapähkinänuudelit toivat herkun taas mieleen.

Aina se on ollut hyvää, mutta nyt oli ihan superhyvää, vaikka korianterilla olisi varmaan ollut vielä parempaa. Jotenkin kaikki maut sattuivat menemään juuri oikein tasapainoon, ja ei-mitään-lounasta muuttui sairaan hyväksi lounaaksi. Noin kymmenessä minuutissa!

Nuudelisalaatti maapähkinävoikastikkeella (yhdelle)

n. 15 cm pätkä kurkkua
n. 15 cm pätkä purjoa
1 valkosipulinkynsi
1 pkt (tai isosta paketista yksi annos) instant-munanuudelia
reilu 1 rkl maapähkinävoita
1/2 limetin mehu
1-2 rkl soijaa
1 rkl siirappia
1 rkl öljyä
ripaus kuivattuja chilihiutaleita

1. Laita vesi kiehumaan kattilaan nuudeleille. Pesaise ja viipaloi purjo ja kurkku. Kuori ja valkosipulinkynsi.

2. Sekoita wokkipannussa öljy, maapähkinävoi, soija, puolikkaan limetin mehu ja siirappi notkeaksi soosiksi (tarkoitus ei ole paistaa seosta, vain vähän "sulattaa" maapähkinävoita). Heitä nuudelipalkki kiehuvaan veteen ja nosta kattila pariksi minuutiksi levyltä, kunnes nuudelit pehmenevät. Valuta.

3. Sekoita wokkipannuun nuudelit, kurkku, purjo ja valkosipuli. Mausta ripauksella kuivattuja chilihiutaleita. Kääntele niin, että pähkinävoikastiketta tarttuu kauttaaltaan sekä nuudeleihin että kasviksiin.

Ankka-torvisienirisotto

Tällä viikolla ei ole paljon kokkailtu mitään mainitsemisen arvoista (en taaskaan viitsinyt kolmea kertaa julkaista samaa kana-nuudelireseptiä...), mutta alkuviikosta tein sentään ankanjämistä jotain risoton tapaista. Nimenomaan tapaista, koska ei ruoka risotosta menisi, vaikka tosi hyvää olikin. Mitään esteettistä se ei ollut myöskään, mutta edelleen tosi hyvää.

Jääkaapissa asusti viikonloppuna tehtyjä ankankoipia, joista jäi pari yli vielä alkuviikolle; risottoa taas oli tarkoitus tehdä vähän eri tykötarpeista, mutta ankankoipien ja ylijäämäliemen käyttö houkutti niin paljon, että suunnitelmat muuttuivat. Tummien torvisienten - joita syyskuisen sienilöydökseni ansiosta pursusi pakastimessa - taas ajattelin sopivan makunsa puolesta tumman linnun kanssa.

Risoton "oikeasta" metodista poikkesin sen verran (tai mistä minä tiedän, kun olen niin vähän risottoja kokkaillut), että käytin valmistuksessa wokkipannua, laitoin ankat ja muut sattumat heti aluksi mukaan makua antamaan, käytin punkkua valkkarin sijaan ja en laittanut parmesania mukaan ollenkaan. Riisin kuullotin kuitenkin ensin pannussa ja lisäsin sitten viinit, ja myöhemmin lientä aina kauhallinen kerrallaan.

Lopputulos oli kostea, mehevä ja riisin kypsyys juuri sopiva, mutta riisi jäi varmaan runsaiden sattumien ja parmesanin puutteen takia aika irtonaiseksi kunnon risottoon verrattuna. Silti, onnistunut maku, miellyttävä koostumus ja ihanat raaka-aineet tekivät siitä kuitenkin parempaa arkiruokaa, kuin mitä usein saan aikaiseksi. Tätä voisi varmaan tehdä myös niistä säilyketölkissä myytävistä ankankoivista, tai jättää vaikka koivet kokonaiseksi ja tarjota risoton kyljessä.

Torvisienet voi käyttää sulatettuna kuten ohjeessa, tai jos ovat litteään muotoon pakastettuna, myös suoraan niin, että levy jäisiä torvisieniä sulaa pannulle. Kokatessa tärkeää on muistaa sekoitella jatkuvasti, ja pitää liemen lisäysvaiheessa lämpötila tarpeeksi pienenä, jotta riisi kypsyy tasaisesti.

Ankka-torvisienirisotto (kahdelle)

2 kypsää ankankoipea nahkoineen
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
kourallinen pakastettuja torvisieniä (esipaistettuja)
200g risottoriisiä
1 lasi punaviiniä
ankanliemen jämät sekä kana- tai lintulientä (yhteensä n. 8 dl)
voita ja öljyä paistamiseen

1. Rääpi lihat ankankoivista, pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota voi-öljyseoksessa sipuli ja valkosipuli. Lisää sulatetut torvisienet ja paista niitäkin hetki. Lisää vielä ankan lihat ja kääntele muutaman kerran.

2. Lisää pannulle risottoriisi ja kuullota pari minuuttia koko ajan sekoitellen niin, että riisi muuttuu reunoilta hieman läpikuultavaksi. Lisää lasillinen punaviiniä ja anna kiehahtaa ja keittyä hieman kasaan, jatkaen sekoittelua. Pienennä lämpöä ja lisää tämän jälkeen aina kauhallinen kerrallaan lientä, samalla sekoitellen. Lisää uusi kauhallinen, kun edellinen alkaa olla imeytynyt risottoon. Jatka, kunnes riisi on (sopivan, ei yli-) kypsää ja tarjoile.

Ankankoipia punaviinissä

Ostin taannoin pakastimeen ankankoipia, kun kilohinta oli kohdillaan. Olen koipia "valmistanut" aiemmin vain valmiiksi kypsänä, joten hain apua Foodgawkerista. Lainasin metodin tästä ohjeesta, jossa mainostettiin rapeaa nahkaa ja suussasulavaa lihaa, mutta tein ihan reilusti yksinkertaisemman version, mm. ilman karpaloita ja kokoonkeittelyä. Makeana komponenttina käytin pihlajanmarjahyytelöä, jonka lisäsin vasta lautaselle. Upeasti toimi näinkin, vaikka mitään maailman kauneinta ruokaa en saanutkaan aikaan. Lisukkeeksi oli hieno tarkoitus tehdä risottoa ja papuja, mutta ruoka-aika venähti niin myöhäiseksi, että söin sitten ankan ihan sellaisenaan pelkästään liemensä kera.

Jossain välissä kokkausta muuten huomasin, että Campasimpukka oli testannut samaa reseptiä jo suurin piirtein vuosi takaperin. Minä perässähiihtäjä kävin vielä hänenkin versionsa tarkistamassa, ja sainkin sieltä vielä hyvät vinkit mm. lihan pidemmästä hauduttelusta. Kiitosta vaan :)


Ankankoivet punaviinissä (neljälle)

4-6 ankankoipea
1 reilu lasillinen punaviiniä
5 dl kanalientä
2 rkl siirappia tai hunajaa
suolaa
pippuria

1. Tee ankankoipien nahkapuolella pienet viillot niin, että rasva pääsee paremmin valumaan ulos nahasta. Varo viiltämästä nahan läpi lihaan. Laita uuni lämpeämään 160 asteeseen.

2. Ruskista koipia nahkapuoli alaspäin lieden kesilämmöllä, kunnes nahka on rapea ja kauniin ruskea. Lusikoi rasvaa talteen pannusta paiston aikana (varovasti, koska se on ihan h**vetin kuumaa ja roiskuvaa). Käännä lopuksi koivet ja paista vielä toista puolta pari minuuttia. Sommittele koivet uunivuokaan vähän limittäin niin. että nahkapuoli jää joka koivesta ylöspäin ja näkyviin.

3. "Huuhtaise" paistinpannu lasillisella punaviiniä ja anna kiehua hieman kasaan. Rapsuttele kaikki ihanat ankanjämät ja maut irti pannusta. Sekoita kanaliemi viiniin, ja kaada vuokaan koipien ympärille niin, että nahkat jäävät pinnan yläpuolelle. Hauduttele uunissa 160 asteessa 2,5 - 3 tuntia.